Portti nirvanaan: Tumma suklaa ja Dow’s Nirvana
Tommi | 28.1.2014 | 17:30

Alko 334736 (17,99 e / 0,5 l)
Rypäleet: Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz, Tinta Barroca, Tinto Cão
Maa / alue: Portugali / Douron laakso
Tuottaja: Dow’s (Symington Family Estates)

Dow's Nirvana

Kuva: Alko

Taustaa: Portviinituottajat – sherryä, madeiraa ja muita väkevöityjä viinejä unohtamatta – ovat laskevan menekin ja nousevien raaka-ainekulujen puristuksessa olleet jo vuosien ajan pakotettuja pohtimaan tuotteistusta ja markkinointia aivan uudelta pohjalta. Tulostakin on tullut ja mm. vuonna 2008 lanseerattu ”pink port” on ollut ymmärtääkseni kohtuullinen menestys mielikuvien keskimääräistä portviinin lipittäjää nuoremman kohderyhmänsä keskuudessa.

Viime viikolla Alkoon tuli uutuutena Dow’s Nirvana, joka on ainakin paperilla vakuuttavan oloisen kehitystyön tulos: maineikkaan Dow’n näkemys täydellisestä tumman suklaan kanssa yhdistettävästä portviinistä. Markkinointitekstien mukaan hankkeessa on ollut mukana sommelierien ja suklaa-asiantuntijoiden lisäksi mm. The Flanders Taste Foundation sekä belgialainen Leuvenin yliopisto.

Pitkällisen analyysin tuloksena tumman suklaan parhaaksi täydentäjäksi on löydetty viini, jossa korostuvat etenkin hyvä tanniinirakenne (Touriga Nacional) ja kukkaiset aromit (Touriga Franca). Kaakaopitoisuuden osalta optimihahloksi vinkataan 60 – 75 prosenttia, joka osuu kyllä muutenkin ainakin omaan sweet spottiini.

Viini on kypsynyt vanhoissa tammitynnyreissä 4 vuotta ennen pullotusta, joten nimellisesti kyseessä on ns. reserva ruby, jolla voi parhaimmillaan olla monia LBV-portin piirteitä. Simppeli perusruby ei yleensä uppoa meikäläiseen edes hyvän juuston kanssa, joten toivottavasti tässä on saatu palaset paremmin kohdalleen. Dow-fanina odotukset ovat kaiken lukemani markkinointihypetyksen jälkeen korkealla. (kts. myös juttuni Dow’n vuoden 1972 vuosikertaportista)

Silmä: Läpinäkymätön, jo aavistuksen rubiinin suuntaan liikahtanut purppura.

Nenä: Karhunvadelmaa, tummaa kirsikkaa, luumua, mausteita, kevyttä kahvia ja myös sipaus suklaata.

Suu: Makea ja täyteläinen herkku täyttää painollaan koko suun. Aromimaailmaltaan jo hieman kehittynyt, keskitanniininen suutuntuma peittoaa nuoren perusrubyn ilman muuta. Kirsikkaan ja kahviin viittaava paahteinen jälkimaku on sekä tanniinien että hedelmähappojen sävyttämä ja myös melko pitkä. Parhaiden LBV-porttien monipuolisuuteen ei tässä toki ylletä – mutta eipä ole tarkoituskaan.

Suklaatesti: Suklaapariksi viinille kokeilin 70-rosenttista Fazer Exclusivea, joka on jo itsessäänkin maukas suklaa. Kuten hyvät ruoka-viiniyhdistelmät aina, tämäkin kombo oli harmoninen ja toi viinistä esiin täysin uusia sävyjä. Suklaan sokeri pakottaa viinin makeuden taka-alalle ja nostaa framille muita, esimerkiksi kirsikkalikööriin viittaavia fiiliksiä. Parasta hienossa yhdistelmässä on kuitenkin sen jälkivaikutelma, jossa Dow’lle tunnusomainen paahteisen kuivakka lopetus ja juuri sopivat tanniinit yhdistyvät täydellisesti tumman suklaan kevyeen karvauteen. Ahhhhh.

Muu käyttö: Erinomainen viini myös sellaisenaan herkutteluun ja toki myös sen perinteisen sinihomejuuston (tai muiden hyvin kypsyneiden juustojen) kanssa.

Tuomio: Markkinointilupaukset suklaasopivuutensa osalta lunastanut yhdistelmä on makumaailman osalta onnistunut tuotteistus ja henkilökohtaisella tasolla vain etiketti jättää hieman toivomisen varaa. Kahden kympin hintaluokasta löytää tällekin toki jo useita varteenotettavia kilpailijoita, mutta nimenomaan suklaaviininä Nirvanan toimivuus on täysi kymppi.

(maahantuojan näytepullo)

 



Voihan vinetto goes Exotique: Makedonia
Tommi | 21.1.2014 | 23:59

Makedonia! Pohjatietoni tästä nuoresta maasta rajoittuvat suurelta osin sen kreikkalaisten kanssa käymään pitkään, kitkerään ja Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa asti käsiteltävään nimikiistaan. Vaikka nimikiista koskee myös viinien alkuperämerkintää ja Kreikka liittyy oleellisesti myös nykymuotoisen Makedonian valtion arviolta noin 2 500 vuoden mittaiseen viinihistoriaan, kierrämme tällä kertaa pikkumaisen politiikan ja siirrymme mahdollisimman nopeasti asiaan eli lähemmäs nykypäivää ja pullon sisälle.

Ollessaan osa Jugoslaviaa Makedonia oli tuon väkisin kasatun valtion ylivoimaisesti tärkein viinintuotantoalue, mutta heti Jugoslavian hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa Makedonian viinivolyymi romahti alle puoleen entisestä. 2000-luvulle tultaessa maa on kuitenkin pikku hiljaa saavuttanut tunnustusta viineistään, kun laatuun keskittyminen on alkanut tuottaa mielenkiintoisia tuloksia. Tärkeimmät vientimaat löytyvät vielä toistaiseksi naapureista, mutta maan viinejä voi nykyään löytää ympäri Eurooppaa – myös Suomesta (kts. arvio alla).

Useampaankin otteeseen alkuperäisasustaan muuttunut Makedonian valtion lippu symboloi vapauden aurinkoa.

Keskinen Itä-Eurooppa ja Balkanin niemimaa ovat paikallisten rypälelajikkeiden luvattuja mantuja, vaikka alueilla viljellään laajalti myös ns. kansainvälisiä lajikkeita. Makedonia ei tee poikkeusta ja perusviljojen (mm. Cabernet Sauvignon, Merlot, Chardonnay, Sauvignon Blanc) lisäksi tärkeimpiä ovat punaisista mm. Vranec – Makedonian yleisin lajike – ja Kratosija sekä valkoisista mm. Welschriesling / Laški Rizling ja Žilavka.

Keski-Makedoniassa sijaitseva Tikvešin tasanko on maan viinintuotannon keskus ja se on antanut nimensä myös vuonna 1885 perustetulle, Kaakkois-Euroopan suurimmalle viinintuottajalle. Kommunistihallinnon kaatumisen jälkeen suuriin taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut ja velkataakan alle pusertunut viinitalo löysi pelastajansa vuonna 2003 yksityisestä sijoittajaryhmästä, jossa on mukana mm. kuuluisan Skopjen panimon entinen vetäjä.

Vanhojen velkojen maksu, nopeassa tahdissa tehdyt miljoonaluokan investoinnit uuteen kalustoon ja teknologiaan sekä laatuun keskittyminen määrän sijaan nostivat Tikvešin nopeasti kuiville ja ulos velkavankeudesta. Samalla välttämätön muutos vanhanmallisesta suunnitelmataloudesta kohti markkinavetoisuutta on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi palaksi syöttää paikallisille viljelijöille. Kun rypäleistä maksetaan laadun (sokeripitoisuus) eikä painon (vesipitoisuus) perusteella, on viljelijän vastuu aivan eri luokkaa, mutta samalla myös laatuero vanhaan huikea.

Huolimatta lupaavista merkeistä edessä on vielä satoja markkinointitapahtumia ja useita riittävän laadukkaita vuosikertoja ennen kuin Makedonian viinit nousevat peruskuluttajan tutkaan. Alkon valikoiman ainokainen on onneksi ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuttavuus, joka herättää ainakin tässä varauksettomassa viini-intoilijassa kiinnostuksen maan tarjonnan laajempaankin tutkimiseen.

Arvio: Tikveš Vranec Special Selection 2011

Alko 429777 (10,24 e)
Rypäleet: Vranec  100 %
Maa / alue: Makedonia / Tikveš (Skopjen seutu)
Tuottaja: Tikveš

Tikveš Vranec Special Selection 2011

Kuva: Alko

Taustaa: Vranac on Montenegrosta peräisin oleva alkuperäislajike, jota viljellään myös naapurimaissa Makedoniassa (jossa kirjoitusmuoto on siis Vranec) ja Serbiassa. Sana ”Vranac” tarkoittaa vahvaa mustaa oria ja niinpä lajikkeesta tehdyt tummanpuhuvat viinit on aikojen saatossa yhdistetty mielikuvissa mm. voimaan ja menestykseen. Uusi, paikallinen rypälelajike maistomuistojen lokerikkoon on aina plussaa!

Silmä: Läpinäkymättömän tumma, todella nuorekas purppura.

Nenä: Välittömästi pullon avaamisen jälkeen tuoksumaton pinnalla leijuu epämiellyttävää lehmänlantaa, joka kuitenkin katoaa parin tunnin dekantoinnilla. Mielenkiintoinen tuoksu viittaa tämän jälkeen karpalotiivisteeseen, punaherukkamehuun ja multaan. Mukana on kuitenkin myös hapankirsikkaa, kevyttä luumua ja ripaus mausteita.

Suu: Täyteläinen, tanniininen, hapokas, korkeahko alkoholi. Huikea marjaisuuden konsentraatio! Yhdistettynä tuhtiin rakenteeseen lopputulos on hyvin persoonallinen viinin ilmentymä. Kevyt mausteisuus monipuolistaa kokonaisuutta, vaikka nuoren viinin primääriterä jyrääkin vielä muut elementit armotta alleen.

Käyttö: Kokeile ehdottomasti ensin sellaisenaan arviointikulmasta käsin – on tämä sen verran erikoinen tapaus. Sen jälkeen vaatii ruokapöytään reippaan punaista lihaa.

Tuomio: No huh huh! Tähän tiivistyy Exotique-sarjan koko idea: uusia, puhtaan paikallisia elämyksiä ennestään täysin tuntemattomilta alueilta. Viiniharrastajan hifistelystä riisutussa, puhtaassa nautintomielessä tämä on kuitenkin vielä aivan liian nuori ja niinpä toinen pulloni matkaa muutamaksi vuodeksi Katajanokan kellariin. Lajikkeen intensiivinen aromiprofiili tuntuisi kestävän myös astetta tuhdimman tammikäsittelyn, joten sellainenkin versio olisi erittäin mielenkiintoista testata tulevaisuudessa. Vranec ja Makedonia saivat minusta potentiaalisen fanin. Muista kuitenkin varoitus: ei herkkäsuille.

(maahantuojan näytepullo)

 



Viini – hyödyke X?
Tommi | 20.1.2014 | 18:02

Brittiläisen Decanter-lehden nettisivujen kautta tilattavissa olevan päivittäisen viiniuutisvirran joukossa oli tänään mielenkiintoista asiaa, kun palkittu viinikirjoittaja Andrew Jefford pohti jokaviikkoisessa kolumnissaan fiinin viinin (fine wine) syvintä olemusta kansantaloustieteen näkökulmasta.

En yleensä jakele juttulinkkejä täällä blogin puolella, mutta tämä kolahti jopa kaltaiseeni kansantaloustiedettä vain parin peruskurssin verran tahkonneeseen. Jonkun toisen mielestä kyseessä lienee alkuvuoden tylsin viinijuttu, sillä Giffen, Veblen… who cares??

Löydät artikkelin täältä.

 



Maanantain Mauton: Näytepullon etiikka
Tommi | | 06:30

Menneen puolentoista vuoden aikana olen eri yhteyksissä tavannut edustavan otoksen viinien maahantuojien edustajia. Kokemusteni perusteella voin ilokseni todeta, että maahantuojat ovat keskimäärin erittäin mukavaa ja viineihin intohimolla suhtautuvaa porukkaa, joiden kanssa on kiva jorista aiheesta jos toisestakin.

Pari kertaa olen kuitenkin törmännyt tilanteeseen, jossa suhtautuminen viinijournalistiin on hieman erikoinen. Varoittavana esimerkkinä käy viime viikolla käymäni keskustelu.

Maahantuojan edustaja: Tässä tämä eilen sovittu näytepullo. Lisäksi ajattelin, että jos kokeilisit kuitenkin myös tätä toista.

Minä: Jaaha, kiitos, no kokeillaan vaan.

Maahantuojan edustaja: Mutta jos et tykkää, niin älä kirjoita mitään.

Minä: Hehe… (mietin hymyillen, että se oli varmaan vitsi)

Maahantuojan edustaja: (totisena) Se on parempi niin.

Minä: ??? (mietin hymy hyytelöityen, että ei se tainnut ollakaan vitsi)

Meilläkin majailevien alakoululaisten sanoin: OMG, LOL, trololoo. Olen kyllä aiemminkin kuullut erään toisen maahantuojan edustajan suusta mielipiteen, jonka mukaan huonon viiniarvion julkaisussa ei ole järkeä. Perusteluna lienee, että arvioissa on kyse aina henkilökohtaisista mieltymyksistä mm. eri viinityylien välillä ja siten yhden dissaama litku voi olla toisen herkku, jos viinissä ei vain ole varsinaista teknistä vikaa.

Mikä itsestäänselvyys, mikä latteus! Mistäpä muustakaan viiniarvioinnista on kyse kuin nimenomaan henkilökohtaisista mieltymyksistä ja subjektiivisista aistikokemuksista. WSET-taulukkoja voidaan toki lukea kuin piru raamattua, mutta viiniarvioidenkin viimeisellä tuomiolla kunkin kohtalo katsotaan täysin henkilökohtaisin perustein. Objektiivista viiniarviota ei ole olemassa. Muun teeskentely on täyttä tekopyhyyttä ja tätä pyrin myös avaamaan omissa, julkisesti näkösällä olevissa arvosteluperusteissani (kohta 1).

Samojen teesien kohdassa 4 otetaan kantaa myös taloudellisten intressien mahdolliseen vaikutukseen arvostelijan kykyyn kirjoittaa ja julkaista täysin itsenäisiä tekstejä. Viime aikoina paljonkin tapetilla olleet bloggareiden eettiset ohjeistukset ovat viime kädessä täysin hyödyttömiä, jos niiden kulloisenkin soveltajan elanto on kiinni ko. taloudellisista intresseistä tai sitten hänellä vain yksinkertaisesti on perustavanlaatuisia ongelmia oman etikkaansa kanssa. Problematiikka ei suinkaan rajoitu vain bloggaamiseen vaan aiheen tiimoilta voi samalla pohtia yhteiskunnallisesti paljon merkittävämpien ammatinharjoittajien kuten lääkärien, virkamiesten ja poliitikkojen rajoja.

Wine is money. Kuva: gourmet.com

Ns. riippumattoman viinijournalismin saralla aivan ensimmäinen ja alkeellisin lähtökohta on kertoa avoimesti lukijoille, mikäli taloudellista hyötyä on saatu – yksittäisestä näytepullosta Barcelonan kevätlämpöön maksetun tuottajavierailun kautta aina vuoden mittaiseen mainossopimukseen lehden sivuilla. Parin viime vuoden aikana tekemieni havaintojen perusteella uskallan todeta, että ko. periaate on bloggarikollegoideni keskuudessa sisäistetty huomattavasti monia ns. pitkän linjan toimijoita paremmin. Eettinen ohjeistus ja huoli blogien piilomainonnasta on täysin turha niin kauan, kuin muillakaan journalismin aloilla ei vastaavia ohjeistuksia ole tai niitä ei noudateta.

Siispä arvon maahantuojat: Teen kanssanne mielelläni yhteistyötä, mutta pöytäni ja omatuntoni ovat puhtaat. Näytepullonne saattaa päätyä haukuttuna someen, järjestämänne tuottajahaastattelu voi käsitellä myös vähemmän positiivisia aihealueita eikä päämiehenne luo tehty tilavierailu välttämättä nosta käsitystäni talon viinien tasosta. Kaikeksi onneksi suurin osa tapaamistani maahantuojien edustajista on nämä perustavanlaatuiset journalismin periaatteet sisäistänyt – mutta kuten yllä mainittu keskustelu kipeästi osoittaa, eivät vielä ihan kaikki.

Eettisesti kestävää viinikevättä odotellen,

Voihan vinetto

ps. Aiemmat mauttomat löydät kätevästi täältä.

 


Avainsanat:

Voihan vinetto goes Exotique: Moldova
Tommi | 17.1.2014 | 18:00

Että ihanko oikeasti??? Tämä oli ensireaktioni nähdessäni moldovalaisen valkoviinin Alkon uutuuksien listalla viime vuoden toukokuussa. Veikkaanpa, että en ollut ainoa.

Asiaa tarkemmin selviteltyäni paljastui taas kerran (kuten niin monen muunkin Itä-Euroopan maan kohdalla), että kyseessä on todella vanha viinikulttuuri, jonka historia on yhtä kiehtova kuin ylipäänsä koko Mustanmeren ympäristön. Maa elää edelleenkin pitkälti viinistä, sillä viinien myynnistä saatavat tulot muodostavat vuositasolla huikeat 15 prosenttia koko pienen valtion bruttokansantuotteesta!

Moldovan viinintekoperinteet ulottuvat tuhansien vuosien taakse ja maan viininvalmistus on vuosisatojen aikana kokenut komeita nousuja ja vielä komeampia romahduksia. Rakkaan Wikipedian ja Jancis Robinsonin järkälemäisen viiniraamatun mukaan viini oli jo keskiajalla eräs maan tärkeimmistä vientituotteista, mutta sitä seuranneella ottomaanien monisataavuotisella valtakaudella tämä jalo juoma kiellettiin lailla (olenko muuten kertonut, että en ole koskaan erityisemmin pitänyt ottomaaneista?). Ensin Venäjän ja sitten Neuvostoliiton vallan aikana Moldovan viiniteollisuus nousi koko valtakunnan suurimmaksi, kunnes peräkkäiset maailmansodat raunioittivat sekä viinitarhat että koko paikallisen viiniteollisuuden.

Valtio-omisteisen tuottajan Milestii Micin käsittämättömissä 200 km pitkissä kellareissa muhii Guinnessin ennätysten kirjankin mukaan maailman suurin yksittäinen viinikokoelma – noin 2 miljoonaa pulloa alkaen vuosikerrasta 1969. Kuva: Wikipedia

1950-luvulla alkaneiden uudelleenistutusten jälkeen länsimaihin on saatu viiniaiheisia uutisia lähinnä Moldovan viinien boikotteihin johtaneista diplomaattisista konflikteista Venäjän kanssa – ensin vuonna 2006 ja uudestaan viime vuonna. Pitkälti maan aikeista lähentyä EU:n kanssa johtuvat boikotit ovat merkittävästi vahingoittaneet paikallisia viinitaloja valtion budjetista puhumattakaan, sillä Venäjä on Moldovan viinien suurin vientikohde. Saapa nähdä, mitä uutta Moldovan ja Georgian marraskuussa allekirjoittama kumppanuussopimus EU:n kanssa vielä aiheuttaakaan viinipuolella – vai aiheuttaako mitään.

Nyt siis kuitenkin myös Suomeen on saatu maistiaisia valkoviinin muodossa. Château Vartely on eräs merkittävimmistä yksityisistä tuottajista ja keskittyy kansainvälisten lajikkeiden viljelyyn kaikkiaan kolmen eri brändin alla. Kellarit ja maisteluhuoneet ovat kuvien perusteella upeat ja majoitustilat ravintoloineen hulppeat.


Arvio: Château Vartely Sauvignon Blanc 2010

Alko 584387 (10,33 e)
Rypäleet: Sauvignon Blanc
Maa / alue: Moldova / Codrun viinialue maan keskiosassa
Tuottaja: Château Vartely

Château Vartely Sauvignon Blanc

Kuva: Alko

Keskisyvä keltainen. Aromikas tuoksu, jossa mustaherukkaa, sitrusta ja kevyttä tropiikkia sekä omenaa. Kuiva maku on melko tuhti ja tuoksua selvemmin myös yrttinen. Keskihapokas, luokkaa ihan jees. Hauska kuriositeetti, vaikkakin jälleen kerran olisi kiintoisampaa testata paikallisia lajikkeita – Sauvignon Blanc kun on monien muiden lajikkeiden tavoin jo ”tehty loppuun” vuosia sitten.

 



Voihan vinetto goes Exotique: Libanon
Tommi | 15.1.2014 | 07:15

Riippumatta kunkin suhtautumisesta uskonasioihin on ajoittain paikallaan kumartaa kiitokset viininystävien iloksi aikojen saatossa ahkeroineiden kirkonmiesten suuntaan. Monissa maissa nimenomaan luostarit ovat aina viime vuosisadalle asti vastanneet laajalti sekä viiniin liittyvästä tieteellisestä kehityksestä että sen varsinaisesta viljelystä ja valmistamisesta. Näin myös Libanonissa, Voihan vineton Exotique-sarjan tämänkertaisessa kohteessa.

Viinitarha Bekaan laakson maisemissa

Libanon on pieni, mutta ajoittaisten konfliktien karaisema pippurinen laatuviinien tuottaja. Tietolähteestä riippuen noin 10-15 miljoonan litran vuosituotannollaan maa majailee tuottajamaiden listalla sijan 40 paikkeilla. Pitkän, yli kilometrin korkeudella sijaitsevan Bekaan laakson – tai oikeastaan tasangon – suotuisa asema kahden vuorijonon välissä takaa rypäleille kuivan kesän ja pitkät, ennustettavat kasvukaudet. Suuren päivä- (30C) ja yölämpötilojen (12C) eron tulkitaan viinimaailmassa yleisesti vaikuttavan positiivisesti viinien aromikkuuteen ja raikkauteen pidentämällä kasvukautta ja säilömällä rypäleiden luontaista hapokkuutta. Lokakuussa maahantuojan tilaisuudessa tapaamani Château Ksaran vientipäällikkö-viinintekijä Elie Maamarin mukaan keinokastelua ei tarvita, koska keväällä tarhat kastelee talvella satanut lumi ja myöhemmin kesällä sadetta saadaan yleensä sopivasti.

Vaikka monissa länsimaissa Château Musar on se tunnetuin libanonilainen viinitalo, on maan noin 40 tuottajasta ylivoimainen ykkönen silti kansallismonumentin asemasta nauttiva Château Ksara, eräs koko maan tunnetuimmista brändeistä. Tuoreimman paavinkin edustaman jesuiittaveljeskunnan vuonna 1857 perustama Château Ksara on Libanonin vanhin ja suurin viinitalo. Ironista sinänsä, että juuri tämä monien pääsiäispöytien (kts. viiniarvio alla) suosikkituottaja myytiin Vatikaanin mahtikäskyllä 1970-luvulla paikallisille liikemiehille. Ksaran tuotannosta vastaavat pääosin ranskalaiset viinintekijät, mikä näkyy myös mittavaa vientimenestystä saaneiden tuotteiden tyylissä.

Molemmat Alkosta löytyvät libanonilaiset viinit ovat Ksaran käsialaa. Seuraavassa lokakuussa 2013 maahantuojan järjestämässä tastingissä raapustamani arviot viineistä.


Punaviini: Château Ksara Reserve du Couvent 2010

Alko 490447 (11,48 e)
Rypäleet: Syrah, Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon
Maa / alue: Libanon / Bekaa Valley
Tuottaja: Château Ksara

Kuva: Alko

Kolmen perinteisen ranskalaisen rypälelajikkeen sekoite kuumalta kesältä 2010 on väriltään keskisyvä, reunoiltaan kevyesti tiilenpunaan vivahtavan rubiini. Herkullinen ja sopivasti kehittynyt tuoksu on mukava sekoitus tummaa kirsikkaa, punaisia marjoja, mustaherukkaa, lakritsia, kevyttä pippurisuutta ja tammea. Keskitäyteläisen maun hedelmä, alkoholi sekä kohtalaiset tanniinit ja hapot ovat erinomaisessa tasapainossa. Maukas, marjainen perusvire on samalla ranskalaistyyppisen hillitty ja saa monipuolisuutta tammikypsytyksen tuomasta mausteisuudesta. Lammas ja muut punaiset lihat toimivat viinin kanssa hienosti esimerkiksi padan tai paahtopaistin muodossa ja myös kypsät juustot saavat siitä hyvän kumppanin. Erinomaisen hinta-laatusuhteen viini on mm. nassakka pääsiäisen ruokajuoma, vaikka soveltuukin myös sellaisenaan nautiskeluun. Tarjoile 16-18 asteessa.


Valkoviini: Château Ksara Blanc de Blancs 2011

Alkon tilausvalikoima 946537 (13,54 e)
Rypäleet: Chardonnay, Sauvignon Blanc, Semillon
Maa / alue: Libanon / Bekaa Valley
Tuottaja: Château Ksara

Kuva: Château Ksara

Tämä valkku tuli Alkon tilausvalikoimaan lokakuussa 2013. Hauska Chardonnayn, Sauvignon Blancin ja Semillonin sekoite 20-30 –vuotiaista köynnöksistä paranee teoriassa joka vuosi etenkin Chardonnayn osalta köynnösten kerätessä lisää maileja. Vaalean keltaisen viinin tuoksu on hieno ja persoonallinen: kevyen kermaista trooppista hedelmää, ruohoista yrttiä sekä ripaus parin kuukauden tammivisiitin tuomaa vaniljaa. Suutuntuma on kuiva ja tuoksuun nähden yllättävän mineraalinen ja hapokas. 13 voltin alkoholi tuhdistaa kokonaisuutta. Vaatii ruokaa seurakseen – possua, savukalaa, paistettua rasvaista kalaa, itämaiset kastikkeet.

 



Voihan vinetto goes Exotique: Brasilia
Tommi | 13.1.2014 | 20:26

Brasilia ei tule monella mieleen seuraavan lomakauden viinimatkakohteita pohtiessa ja punnitessa. Sambamaa on kuitenkin jo 15. sijalla maailman viinintuottajien joukossa ja vuonna 2011 elämän eliksiiriä herutettiin maan rypäleistä peräti 345 miljoonan litran verran.

Viinin viljely päiväntasaajan kuumuudessa ja kosteudessa ei tunnetusti ole laadun resepti. Brasilian viinintuotanto onkin jo lähes alkuperäisten italialaissiirtolaisten ajoista eli 1800-luvun lopulta asti keskittynyt aivan maan eteläisimpään (lue: viileimpään) osaan, jossa Rio Grande do Sulin osavaltion naapureina ovat lännessä Argentiina, etelässä Uruguay ja idässä Atlantti.

Melkein päiväreissun päässä toisistaan: Rion Copacabana ja etelän viinitarhat. Kuvat: Wikipedia ja gobrazilwines.com

Viime kesänä tapaamani brassikollegan mukaan etenkin paikalliset kuohuviinit uppoavat Brasilian suurkaupungeissa kansaan, mutta kotimaan viinikulttuurin saralla on silti vielä paljon tekemistä. Kuten englantilainen kuohuviini Lontoon olympialaisissa vuonna 2012, paikallinen viini virtaa myös ensi kesänä Brasiliassa järjestettävissä jalkapallon MM-kisoissa ja saa siten varsinkin kotimaassaan väkevän markkinointibuustin – varsinkin, jos kotijoukkue selviää pitkälle. Kantaako huuma kisojen jälkeen vientimarkkinoilla onkin sitten ihan toinen juttu.

Joka tapauksessa pidemmän aikavälin suosio vaatii nähdäkseni kolmea asiaa: 1) laatu on kohdallaan, 2) hinnoittelu on riittävän kilpailukykyistä ja 3) tarjolla on jotain, millä erottua über-kilpailluilla ja lähes 30 miljardin (!) litran kyllästämillä maailmanmarkkinoilla. Alkon valikoimista tällä hetkellä löytyvät kaksi tuotetta eivät varsinaisesti nosta suupieliä kattoon, joten töitä riittää – tosin lienee myös selvää, että Alkoon ei ole onnistuttu haalimaan ihan niitä edustavimpia esimerkkejä maan potentiaalista kertomaan. Kenties MM-huuma tuo tähänkin parannusta?


Punaviini: Serra Nevada 2011

Alko 499847 (9,79 e) (huom. poistuva tuote eli viimeisiä viedään – tosin kyllä tätä näkyy vielä kohtalaisesti löytyvän)
Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Merlot
Maa / alue: Brasilia / Serra Gaúcha ja Campanha Gaúcha
Tuottaja: Vinhos Salton

Kuva: Alko

Melko syvä rubiini, reunoilla sopivassa valossa aavistus oranssia. Tuoksussa Beaujolais’maista henkeä: vadelmaa ja muita marjoja, kevyttä mausteisuutta. Taustalla lilluu epämiellyttävä aavistus pari päivää seisonutta kukkamaljakon vettä. Suutuntuma korkeintaan keskitäyteläinen, vähätanniininen ja keskihappoinen, jälkimaku lyhyehkö. Toimii kohtuullisesti esimerkiksi kermaisen pastan kera, mutta kuuluu silti kokonaisuutena sarjaan no jaa. Käytettyjen rypälelajikkeiden ominaispiirteitä ei tästä kyllä löydä edes MS tai MW, joten viinin pointti ei oikein aukea.

(maahantuojan näytepullo)


Kuohuviini: Miolo Cuvée Tradition Brut

Alko 573377 (23,00 e)
Rypäleet: Pinot Noir, Chardonnay
Maa / alue: Brasilia / Vinhedosin laakso, Serra Gaúcha
Tuottaja: Miolo

Kuva: Alko

At last: samppanja-, eikun virallisesti siis perinteisellä menetelmällä valmistettu brassikuohari Alkossa (lokakuun uutuus). Hyvin, hyvin vaalea keltainen. Tuoksu on kevyen paahteinen ja sitruksinen, mutta samalla hyvin erikoinen – etten sanoisi jopa epäpuhdas. Myös maussa on reipasta ja hapokasta sitrusta ja ihan miellyttävää paahdetta. Huolimatta samasta metodista ja rypälelajikkeista viini on täysin erilainen samppanjoihin verrattuna, mikä voi joskus toki olla plussaakin – nyt kuitenkaan ei. Preferoin siis tämän sijaan ehdottomasti sitä 25 euron viljelijäsamppista. Maistoin tätä toistamiseen vielä uuden vuoden alla sokkona toteutetussa Ilta-Sanomien samppanja- ja kuoharitestissä ja tuomioni oli silloinkin hyvin samansuuntainen: orastavaa outoutta.

 



Voihan vinetto goes Exotique: Romania
Tommi | 12.1.2014 | 08:00

Romania on monien muiden Itä-Euroopan maiden tapaan eräs maailman vanhimmista viinimaista. Peräti 6000 vuoden mittaisen historian jälkeen volyymit ovat – vaikkakin laskussa – edelleenkin kunnioitettavat ja useimmille lieneekin yllätys, että maa oli vuonna 2011 maailman 13. suurin viinintuottaja mm. Itävallan ja Uuden-Seelannin edellä. Nimenomaan viini on jo vuosisatojen ajan ollut Romanian alcoholic drink of choice – esim. meillä kotomaassa on siihen vielä matkaa.

Alkosta löytyvä Ferma Noua Murfatlar Late Harvest Chardonnay 2011 saa pitkäripaisen parhaana ja ainoana maansa edustajana kunnian olla ensimmäinen romanialaiseni. Eräässä Prahan tasokkaassa syöttölässä tarjoiltiin kylläkin kerran jotain vastaavan tyyppistä late harvest Chardonnayta – joten ken tietää.

Paikallisen sijoittajaryhmän vuodesta 2000 enemmistöomistaman Murfatlarin viinitalon valtaisat viinitarhat nauttivat Mustanmeren temperoivasta vaikutuksesta muuten mannermaisen kuumien kesien ja nenää nipistävien talvipakkasten puristuksessa. Nettisivujen mukaan erilaisia palkintoja näkyy pudonneen talolle ihan mukavasti.

Vielä ennen asiaan pääsyä pitää taas avautua vähän edellisen Exotique-postin tyyliin, notta miksi ihmeessä monopolin ainoaksi romanialaiseksi on poimittu maailman laajimmin viljelty valkoinen rypälelajike (toim. huom. todelliset viininörtit toki tietävät epsanjalaisen Airénin pitävän tilastoissa ykkössijaa, mutta sen pääasiallinen käyttö taitaa olla viinin sijaan brandyn valmistuksessa), kun tarjolla olisi voinut olla myös useamman potenssin verran kiinnostavampia paikallisia lajikkeita. Siis sellaisia kaikkien tuntemia herkkuja kuten Grasă de Cotnari, Fetească regală tai Tămâioasă Românească. Punaisista lajikkeista puhumattakaan.

Arvio: Ferma Noua Murfatlar Late Harvest Chardonnay 2011

Alko 528507 (8,96 e)
Rypäleet: Chardonnay 100 %
Maa / alue: Romania / Murfatlarin kylä ja sen ympäristö, Dobrogean tasanko
Tuottaja: Murfatlar Winery

Kuva: Alko

Silmä: Kirkas, keskisyvä kullankeltainen.

Nenä: Ei kovin voimakas, mutta silti selvästi hunajainen ja ananaksinen.

Suu: Hyvin makea. Ananasta, hunajaa, aprikoosia ja lopussa hieman jalohomeinenkin fiilis. Hapokkuutta nousee jälkimaussa ihan kivasti esiin, mutta sitä saisi jäännössokerin määrään nähden olla hieman enemmänkin. Heti avaamisen jälkeen jälkimaussa oli erittäin epämiellyttävää poltetta ja mieli kyllä teki kaataa tämä suoralta kädeltä viemäriin. Polte kuitenkin katosi parin päivän jääkaappisäilytyksessä, joten tässä taitaa/taisi olla liikaa rikkiä tai jokin muu reippaalla ilmauksella pääosin korjautuva tekninen vika. Onko kyseessä pullokohtainen vika vai ei – siihen en pysty yhden pullon otoksella ottamaan kantaa.

Käyttö: Sauternes-viinit mieleen tuovana toiminee kohtuullisesti samantyyppisten ruokapartnerien kanssa, vaikka onkin kaikin puolin kepeämpi. Maksapatee tai trooppisella hillolla tuunatut linturuoat lienevät varmimmat nakit. Viilennä 6-8 asteeseen.

Tuomio: Niinpä. Viittaan edelleen johdantotekstiin, sillä eihän tämä kyllä Romanian viinien tasosta mitään kerro. Late harvest Chardonnayna toki jonkinlainen kuriositeetti, joten siitä pisteet kotiin.

(maahantuojan näytepullo)

 



Voihan vinetto goes Exotique: Intia
Tommi | 11.1.2014 | 07:30

Jälleen yksi viinineitsyys tuli korkattua, kun blogin Exotique-sarjaa jatkaa tänään intialainen Sula Zinfandel. Parin kuukauden nimellistä tynnyripyrähdystä lukuun ottamatta viini on terästankkitekoa eikä sen rypälevalinta yllätä – olihan toisena 90-luvun puolivälin jälkeen perustettujen tarhojen istuttajana talon kalifornialainen viinintekijä.

Intia on viinimaana useimmille täysin tuntematon suuruus, mutta sen viinituotanto ja viinien tunnettuuden kasvu ovat joka tapauksessa vahvassa kasvussa. Viime vuosikymmenen aikana Intian viiniteollisuus kasvoi keskimäärin rapsakkaa 25-30 prosentin tahtia eikä tahti ole siitä juurikaan hidastunut.

Kaikkiaan noin 100.000 hehtaarin laajuiset rypäletarhat ovat levittäytyneet koko maahan sen luoteisosista aina eteläisimpiin osavaltioihin asti. Maharashtran ja Karnatakan osavaltiot kattavat kuitenkin yhdessä yli 90 % istutuksista ja lähes 80 % tuotetuista rypäleistä. Viinien tuotantoon käytetään laajasta viljelyalasta huolimatta vain 1-2 prosenttia kerätyistä rypäleistä. Sää, maaperä ja muut viljelyolosuhteet (kuten myös tarhojen hinta) vaihtelevat pitkässä maassa suuresti – aivan kuten Euroopassa vaikkapa Saksan ja Italian välillä.

Sula Vineyards on kasvanut perustamisensa jälkeen aggressiivisesti. Nykyisellä 6,5 miljoonan pullon vuosivolyymillä se on jo maan suurin viinintuottaja, mikä on kova saavutus huomioiden yhtiön vain 15 vuoden historian. Maan viiniteollisuus on kuitenkin jatkuvassa myllerryksessä ja voimasuhteet saattavat ulkomaisten investointien myötä muuttua nopeastikin. Sula Zinfandelin ”kotona” Nashikissa mm. Moët & Chandon rakentaa parhaillaan omaa tuotantolaitostaan.

Arvio: Sula Zinfandel 2011

Alko 422457 (11,30 e) (Huom. Alkossa jo tuore vuosikerta 2012)
Rypäleet: Zinfandel 100 %
Maa / alue: Intia / Nashik ja Dindori
Tuottaja: Sula Vineyards / Nashik Vintners

Kuva: Alko

Silmä: Erittäin syvä rubiininpunainen.

Nenä: Melko aromikasta vadelmaa, tummaa kirsikkaa ja mausteisuuden tuntua.

Suu: Täyteläinen, tuhdin hedelmäinen, keskitanniininen, melko matalahappoinen. Korkea alkoholi tuntuu, mutta ei häiritse. Tuhti ja lähes hillomaisen tumma hedelmä seuraa tuoksun aromeja ja jälkivaikutelma on kohtuullisen makoisa. Alkoholi lämmittää nielussa pitkään.

Käyttö: Reilun yrttiset lihapadat, tuhdit grilliruoat, kesäinen noutopöytä. Viilennä 14-16 asteeseen.

Tuomio: Zinfandel straight from California, eikun siis India. Ei mitenkään huono – mutta miksi tehdä tällaista tavaraa vientimarkkinoille, kun samaa kamaa saa riittämiin ”alkuperäisenäkin” versiona (tosin Zin tulee monien amerikkalaisten järkytykseksi alun perin Euroopasta)? Kiintoisa kysymys lieneekin: kun viinin kuriositeettiarvo romahtaa ensimmäisen pullon jälkeen, niin moniko jaksaa ostaa toisen? No miksipä ei, mutta intialaisuuden lisäarvo loppuu tässä joka tapauksessa etikettiin.

(maahantuojan näytepullo)

 



Perjantain parempi puteli: Dow’s Vintage Port 1972
Tommi | 10.1.2014 | 08:00

Alko: Nada
Rypäleet: Douron laakson laatulajikkeita, mutta tarkkaa dataa en löytänyt
Maa / alue: Portugali / Douron laakso
Tuottaja: Dow’s / Symington Family

Taustaa: Olipa kerran kypsä vuosikertaportviini ja joulunpunainen ilta. Vuoden 2012 puolella viinikaappiin hankittu, nyt siis jo 41 vuotta vanha Dow’s Vintage Port 1972 nautittiin nimittäin joulun välipäivien iltoina suppeimmassa mahdollisessa perhepiirissä ja maukkaan juustovalikoiman kera. Odotukset olivat korkealla ja keskinkertaisen vuosikerran puutteet samalla hyvin tiedossa. Ennakkotietojen mukaan pullon säilytyshistoria oli hyvä ja oikeaoppisen kosteista kellarioloista johtuen pullo oli myöskin uudelleenetiketitetty (maukas uudissana – saa koittaa lauantaina klo 02) pari vuotta sitten, tuottajan wirallisella hyväksynnällä varustettuna.

Punaista joulumieltä puisesta paketista

Dow’s on eräs Symingtonin perheen portviini-imperiumin tunnetuimmista ja arvostetuimmista ilmentymistä ja sen 1700-luvulle asti ulottuvat perinteet tuovat brändin tarinaan veretkin seisauttavaa syvyyttä. Talon tyyli on asteen verran yleistä markkinastandardia kuivempi – oman arvioni mukaan puhutaan keskimäärin noin 20 g/l matalammasta jäännössokerin tasosta (90 vs. 110). Kyse on toki silti reippaan makeasta viinistä ja tietty ”kuivuuden” tunne välittyykin nauttijalle lähinnä jälkivaikutelmassa ja nimenomaan muihin portteihin suhteellisesti verraten. Samalla Dow’n viinit ovat etenkin pitkään kypsyneinä monia ikätovereitaan elegantimpia.

Silmä: Erittäin hyvä nesteen taso ja siten ei lainkaan yllättäen myös erittäin hyväkuntoinen korkki, joka tosin oli melko kireässä. Vuorokauden pystyasennossa nököttelyn (pullo) ja hiki päässä ruuvauksen (mies) jälkeen lasiin valutettiin hitaasti naatiskellen kevyehkön/keskisyvän rubiini, reunoilta jo selvästi tawnyn puolelle vivahtava Douron herkku.

Nenä: Tuoksussa leijui kevyttä rusinaa ja taatelia sekä jo taustalle haipunutta kirsikkaa. Myös alkoholi tuntui puskevan hieman läpi.

Suu: Keskitäyteläinen ja modernia portviiniä selvästi pistävämmänlaatuisen alkoholin sävyttämä suutuntuma oli lukuisten vuosikymmentenkin jälkeen hapokas ja pientä ”kuumuutta” lukuun ottamatta hyvin miellyttävä. Jälkimaku oli pitkähkö ja aivan lopussa tuottajalle uskollisesti kevyesti kuivan ja paahteisen suuntaan taittava.

Käyttö: Tarjolla olleet reippaan aromikkaat juustot ja etenkin kliseemäinen stilton peittivät viinahöyryt tehokkaasti ja yhdistelmä oli todella herkullinen.

Tuomio: Kokemukseni 40-vuotiaista vintage porteista ovat harmillisen rajoitetut, joten suoria vertailukohtia ei oikein löydy. Sellaisenaan tämä vuoden 1972 Dow oli nauttijalleen orastavan haastava etanolin pulpahdellessa aina aromijärven pintaan asti, mutta oikea juustopari nosti onneksi myös mielenkiintoisesti kellarin kylmyydessä kehittyneen hedelmän mukavasti esiin. Portviinin väkevöintiin käytettävän neutraalin brandyn laatu (ja hinta) on noussut 2000-luvulla huimasti, joten kenties 40 vuoden päästä vastaavia tilanteita ei pääse enää syntymään. All in all: antoisa kokemus ja tarpeellinen uskonvahvistus joulukuisten hankintojen järkevyydestä. Tämä viimeinen tosin riippuu vahvasti siitä, keneltä kysyy…

 



Paikallislajikkeet kunniaan
Tommi | 8.1.2014 | 12:00

Cabernet Sauvignon ja Merlot ovat nyt virallisesti maailman kaksi viljellyintä lajiketta. How boring is that?

Kannustan kaikkia etsimään uusia suosikkeja äskettäin julkaistussa uudessa tutkimuksessa mainitun kärkikymmenikön ulkopuolelta. Paikallislajikkeet rule ok! Italia, Espanja, Kreikka, … Go for it, et pety.

 



Voihan vinetto goes Exotique: Kiina
Tommi | 6.1.2014 | 16:00

Voihan vineton Exotique-sarjan aloittaa elämäni ensimmäinen kinkkiviini. Kinky? Let’s see.

Tuottaja Dynasty on jo 1980-luvun alussa ennakkoluulottomasti perustettu Kiinan valtion ja ranskalaisen Remy-Martinin yhteisyritys – talk about early birds! Yhtiö on nykyisellään eräs Kiinan suurimmista ja tunnetuimmista tuottajista ja pullotteita löytyy Alkon hyllyjen lisäksi lukuisista muistakin vientimaista. Talolla on koko Kiinan suurin kellari (vaatimattomat viisi hehtaaria tynnyreitä) ja myös isolla rahalla pykätty, luvalla sanoen hieman erikoinen ranskalaistyyppinen ”château”. Kuvia paikan päältä löytyy esim. tästä Tour-Beijing.comin blogista.

Arvio: Dynasty Jinwangchao Cabernet Sauvignon 2008

Alko 433737 (10,98 e) (Huom. Alkon tiedoissa on toistaiseksi vuosikerta 2007)
Rypäleet: Cabernet Sauvignon 100 %
Maa / alue: Kiina / Ningxian provinssi
Tuottaja: Dynasty Winery

Kuva: Alko

Silmä: Erittäinkin syvä. Kehittynyt, reunoilta jo hieman oranssiin vivahtava rubiini.

Nenä: Kehittynyt, mutta 5 vuoden ikäisenäkin vielä reilun tamminen. Taustalla mm. kirsikkaa, mustaherukkaa, lakritsia ja nahkaa. Aikansa kun tuoksuttelee, niin hajuepiteeli alkaa turtua tammeen ja muut aromit nousevat paremmin esiin.

Suu: Tammi dominoi tässäkin niin selvästi, että hedelmän jämät jäävät statistin rooliin. Tanniinit ovat keskirunsaat ja suutuntumaltaan miellyttävät – samoin hapokkuus on tasapainossa muun kokonaisuuden rinnalla. 14 voltin alkomahoolia ei edes huomaa. Jälkivaikutelma on suuta kuivattava, tamminen, nahkainen ja paahteinen.

Käyttö: Ronskien liharuokien kanssa. Toimi hyvin mehukkaan ulkofilepihvin kanssa.

Tuomio: Mielenkiintoisen kehittynyt tapaus, joka olisi vähemmällä tammella kenties hyvinkin tyylikäs setti. Nyt kuitenkin tammisuus peittää hedelmän lähes täysin alleen. 50 000 neliön tynnyrimerta voisi huoletta hieman karsia, jottei kaikkea ole taloudellisuuden nimissä pakko tammittaa piloille. Kyllä tämä kuitenkin herätti mielenkiinnon myös muihin kinuskituotteisiin.

(maahantuojan näytepullo)

 



Lindauer’s secret recipe with Jane De Witt
Tommi | 3.1.2014 | 08:00

We start the new year with an interesting interview of Jane De Witt, head winemaker of the popular range of the sparkling Lindauer wines from New Zealand. While my overriding goal was to scoop out the secret behind the brand’s success from a winemaking point of view, Jane also offered interesting insights into their product development.

In my previous post you can find my tasting note on the popular Lindauer Brut Cuvée, which is certainly my favourite fizz in the 10-15 euro range (and apparently that of many others, too). But now: Jane De Witt.

Jane has received numerous awards for the Lindauer range of sparkling wines (Photo: Lindauer)

Q: When did you first get involved with Lindauer?

A: It would have been around 2002 when I went to work for [the then owner of the Lindauer brand] Montana Wines. [my note: Montana has since then been rebranded Brancott Estate]

Q: And you presumably moved with Lindauer first to Pernod Ricard and then in 2010 to the current owner Lion?

A: Yes, so I’m pretty much continuing what I was doing.

[My note: In a sequence of transactions typical to the modern era of active consolidation in the wine and spirits field, Allied Domecq first acquired Montana in 2001 and when Pernod Ricard then acquired Allied Domecq in 2005, also the Lindauer portfolio was transferred to the giant French group. In late 2010, Lion (one of Australasia’s leading beverage and food companies) together with Indevin (New Zealand’s largest independent contract winemaker) acquired Lindauer and three other (less known) NZ brands. Lion (or actually, Lion Nathan – an earlier combination of breweries Lion and Nathan) had tried to acquire the then publicly listed Montana already in 2001, but only after being merged with National Food (owned by the Japanese Kirin brewery group – belonging to the Mitsubishi keiretsu – since 2007) did it finally succeed. Confused? I bet, but hopefully on a higher level.

In the Lion-Indevin joint venture, Lion acquired Lindauer’s brands and bottling assets while Indevin acquired Lindauer’s vineyards and production assets. The arrangement between Lion and Indevin seems to allow Lion to focus on marketing and distribution and Indevin to focus on winemaking and management of the associated agricultural and production risks.

Since the closing of the transaction, Lion has unsuccessfully fought Pernod Ricard in court, mainly due to the alleged overvaluation of the acquired portfolio caused by the seller’s failure to disclose certain margin arrangements with a New Zealand based supermarket chain.]

Q: Is the team otherwise the same?

A: There have been changes. [my note: I presume this is because it’s now Indevin that owns the Gisborne winery, dubbed “Lindauer’s spiritual home”] For Lion, wine is relatively new so it’s taken some time to see things out and get the wine side going. This also extends to how the wine is made – however, depending on the components and what is meant to be achieved. The response has been positive so far and so it’s looking good.

Q: In Finland only your Brut Cuvée is currently available, but can we expect to see your other sparklings in the future as well?

A: I hope so! For example, the Rosé is interesting in that the base is basically the same as in Brut Cuvée but it also contains just a few percent of red base wine which makes all the difference. It’s quite amazing what you can do with very small adjustments to the final wine.

Q: I guess blending is always critical in the production of traditional method sparkling wine and so it must be a huge task for you as well.

A: Yes, we try to maintain consistency as much as we can and it is really satisfying and rewarding when you see the end product.

Q: For me, the price-quality ratio of the Brut Cuvée is quite amazing even after having gone up to around 12 euros lately in Finland. In that price range it is certainly by far the most champagne-like sparkling wine available in our beloved retail monopoly. What is your secret?

A: My secret? (laughing) Well, I suppose the number of different components for the base wine maintains the consistency and the style we are looking for. For example, I may have a range of base wines from 2009 to 2011 providing different characteristics to the blend, the 2009 providing slightly aged aromas and 2011 the fruity stuff. Also, we know what we are going to get from the vineyards: a long growing season with some really good flavours coming through – citrus and slightly green aromas in the Chardonnay and a lovely strawberry character in the Pinot. While the ripeness is good the grapes are not too ripe and we are retaining a really nice level of acidity, which is important in the production of sparkling wine – we don’t need much external addition, it’s all very natural.

Q: Although you have a range of ten labels, let’s now concentrate on the Brut Cuvée for a while (since it’s the only one available in Finland). It’s Chardonnay and Pinot Noir, right?

A: Yes – slightly more Chardonnay than Pinot Noir: around 52-48.

Q: And the time on the lees in the bottle – one year, two years…?

A: It’s been around the three-year mark but it’s starting to drop slightly now. The wine you are seeing now is likely to be in the two-year region and it makes all the difference. A longer period on the yeast lees gives you a more toasty character, but then you don’t get that much of the fruit. You need to have a balance.

Q: I think that is really what strikes you the most when you smell and taste the wine for the first time as it is really toasty and you can easily feel the time on the lees – not something you usually get at that price point. Bottle age is always one of the arguments behind higher prices in traditional method sparkling wines, but you somehow manage to do it in the 10-12 euro price range.

A: Yes, people often ask me how we do it (laughing)!

Q: With your huge volumes in New Zealand, one could probably say Lindauer is almost a national monument.

A: Yes (laughing). In Christmas time surveys, Lindauer is in the top 5 of what people are popping in their trolley.

Q: I did some research and it seems that Lindauer’s marketing has traditionally been directed mainly towards women.

A: Yes, that’s right – and research shows that women tend to go more for sparkling wine. But we are doing other things too. For example, we’ve created a 4-pack of small 200ml mini-bottles for people who say they cannot finish their bottle in one go. Also, bubbles are often seen as a celebration wine and not so much as an everyday drinking wine and so we are trying to move away from the celebration image and encourage people to enjoy a glass of Lindauer when they go out with friends – or, to have one at home.

Q: What is your personal favourite of the Lindauer range?

A: Blanc de Blancs, which is 100% Chardonnay. It has lovely brioche and yeast autolysis notes to go with the citrus and it is nice and delicate.

Q: Still regarding the Brut Cuvée, what would you recommend in terms of storage – does it have the required ingredients to remain in good condition for 2-3 years in the bottle?

A: Absolutely, if it is stored right and the cork is ok. It will develop a more yeasty character. We release the bottle six weeks after bottling but ideally it should be kept for a few months before being opened.

Q: Do you have a lot of control over the viticultural decisions of your contracted vineyards?

A: Yes. After the Christmas, I’ll be spending a reasonable amount of time around the vineyards in Gisborne and Hawkes Bay [on the North Island] making sure things are going the way we want.

Q: How many countries are you importing to these days?

A: I guess it’s around 15. Australia, UK and the US are our main export markets, although Scandinavia is growing too. In the UK we have lost some market share [my note: maybe because of the recent rise of English fizz?] but are working to reverse that.

Q: Would it be easy to increase your volumes to cover new markets?

A: We have about 5 million litres of unbottled wine sitting here and it’s quite a good resource of wine going back to 2005, so I’m able to pull different components to the wines and blends and in that sense I’m also able to react to different markets and trends. But we also need to estimate what will happen a few years down the track to get in the right volume of grapes in each vintage.

Q: What does the future look like for New Zealand sparkling wine in general and what are you doing in terms of product development?

A: It’s looking really good, I think. There are a number of sparkling wines in NZ that are of really, really good quality. At Lindauer, we want to retain the #1 position. There are carbonated, more fruit-driven products that are also slightly sweeter and appeal to younger people that are not looking so much for “serious” wines. We are doing quite a bit of development in this area. In this year, we released what we call the Lindauer Summer Blush and in each vintage going forward, we will – depending on what the vintage is doing – take some grapes and do something with them in the lower end of the market. The Summer Blush is doing really well [my note: yes – it’s now summer over there!]: it’s fruit-driven, has a lot of strawberry character and is appealing to the market really well at the moment. We are also looking at slightly lower-alcohol wines – around 8% – although sparkling wine is not high-alcohol anyway since you are picking the grapes at lower Brix.

Q: Do you have any other new cuvées under development?

A: There is an eight-year-old wine that will be vintaged and also we have a number of other vintages waiting. It’s small volume stuff and the wine is amazing so I’m hoping everything goes well and we can release the wine to the market as planned.

Q: Thank you for your time, Jane. When will we see you in Finland?

A: Soon I hope (laughing), I’d love to go!