Artikkeleita kategoriasta: Maanantain Mauton
Maanantain Mauton: Hawage Oy
Tommi | 1.12.2014

Lehdistötiedote 1.12.2014:

Pitkittyneeltä syystauolta palaavan Voihan vineton talvikausi 2014-15 käynnistyy juhlallisella ”Voihan vinetto! Luovaa alkoholimarkkinointia 2014″ -kilpailun voittajan julkistuksella. Tuomariston yksimielisellä päätöksellä tittelin vie kotiin Hawage Oy, lääkeyhtiö Vitabalans Oy:n Hämeenlinnassa toimiva tytäryhtiö.

Kilpailun arvovaltainen tuomaristo perustelee valintaansa seuraavasti:

”Hawage Oy on erikoistunut markkinoimaan viinihiivoja kotiviinien valmistukseen. Yhtiön mukaan sen valikoimaan kuuluvat viinihiivat mm. Bordeaux-, Madeira-, Port-, Sherry-, Sauternes- ja Tokayer-viinilaatujen valmistukseen. Tuomariston mukaan Hawage osoittaa tuotevalikoimallaan juuri sellaista innovaatiokykyä, jota Suomi kipeästi tarvitsee pitkittyvän laman ja kansantaloutta uhkaavan matalan kasvun aikakauden taittamiseksi, sekä kunnoitusta herättävää kykyä välttää kotimaisten ja eurooppalaisten valvontaviranomaisten puuttuminen viihdearvoa sisältäviin tuoteväittämiin tässä alkoholivalvonnan ja -rajoitteiden luvatussa maassa. Raadin mukaan onkin suuri vääryys, että kliiniseen tieteelliseen tutkimusnäyttöön ja eettisesti vankalla pohjalla seisovaan markkinointiin perustuva liiketoiminta generoi vuosittain vain joidenkin kymmenien tuhansien liikevaihdon. Saatujen tuotenäytteiden perusteella etenkin mustaherukka-Bordeaux ja puuhun homehtuneista omenoista rakkaudella kypsytetty Sauternes kyykyttävät ranskalaisia kopioitaan mennen tullen. Valtion verotulojen nimissä tuomaristo kehottaa viininystäviä kohdentamaan aiemmin Viron-tuontiin käytetyt varansa vastedes rehellisen suomalaisen yrittäjyyden tukemiseen.”

Hawagen edustajan mukaan yhtiön Suomessa markkinoimat viinihiivat ovat eurooppalaisen päämiehen valmistamia ja seuraavaa suurta läpimurtoa ja merkittävää kasvuloikkaa odotetaan Suomen markkinoille erikseen räätälöidyistä viinahiivoista. Voihan vineton korviin kantautuneiden markkinahuhujen mukaan tuotekehitysputken päästä odotetaankin kotimaan markkinoille pian mm. Suomi- ja Leijona-viinojen valmistukseen kehitettyjä hiivakantoja. Yhtiö vahvistaa Voihan vinetolle markkinatestauksen positiiviset tulokset paljastamalla, että kukaan Lahden alatorilla säännöllisesti kokoontuvista juoma-ammattilaisista ei huomannut sokkotestissä alkuperäisten ja Hawagen tuotteiden avulla valmistettujen pullotteiden eroja. Koe suoritettiin sokkotestinä olosuhteiden pakosta.

 


Maanantain mauton: surkeussokeri
Tommi | 12.5.2014

Juttelin männä viikolla parin ruotsalaisen maahantuojan kanssa ja he valottivat minulle ansiokkaasti sikäläisen markkinan erikoisuuksia. Lähinnä Tukholmaan keskittyvän samppanjamanian lisäksi Ruotsiin on parin viime vuoden aikana iskenyt uskomattomat mittasuhteet saanut jäännössokeristen punaviinien invaasio.

Ensin nostivat päätään venetolaiset, nuo alkuperäiset rypäleiden osittaiseen kuivatukseen perustuvan appassimento-tekniikan mestarit. Heidän lempilastensa amaronen ja ripasson myynnin ampaistua jyrkkään nousuun on sokerivaunun kyytiin hypännyt myös koko muu Italia ja etenkin edullisista volyymiviineistään tunnetut, Apulian kaltaiset eteläiset maakunnat. Jopa aiemmin niin luotettavan Veneton keskimääräinen laatu on kärsinyt valtaisan inflaation, kun liitoksistaan jo moneen kertaan revenneeseen markkinarakoon tungetaan kiihtyvällä tahdilla kakkoslaadun raaka-aineista mahdollisimman halvalla tuotettua (mutta onnistuneesti pakattua) tuubaa. Ilmiö on – joskin toistaiseksi pienemmässä mittaluokassa – valitettavan tunnistettava myös kotoisen monopolimme hyllyiltä.

 

Formula for success

Veneton perinteisten laatutuottajien puntissa tutisee varmasti pelko pysyvästä haitasta alueen brändille – siellä kun on lähihistoriassa tehty sama virhe. Soaven, tuon Veneton mainion valkkarin, maine tuhottiin vuosikymmeniksi 1970- ja 80-lukujen massiivisella dollarin kuvien motivoimalla ylituotannolla. Volyymin joustaessa jälleen jatkuvasti ylöspäin laatu joustaa väistämättä alaspäin ja alsacelaisen Claude Gisselbrechtin minulle esittelemä termi misery sugar, surkeussokeri, on jälleen enemmän kuin osuva. ”It means sugar that hides the misery of the wine.”

Ilmiö on Ruotsissa vahvasti sidoksissa siihen, että peräti 60 prosenttia viineistä myydään siellä laatikoissa. En sinänsä dissaa monissa yhteyksissä käteviä bäggäreitä, mutta länsinaapurissa merkittävä osa pakkausmuodosta edustaa nimenomaan juuri tätä yhtä ja samaa viinityyliä. Niinpä uskomattomat määrät 8-20 sokerigrammaa litralta sisältävää bulkkia survotaan Italian satamista joka viikko kohti Pohjoismaiden lukratiivisia markkinoita. Kun vielä Italian oma Primitivo-rypälekin nimetään pakkauksissa paremmin myyvän Amerikan-siskonsa mukaan Zinfandeliksi, voi perinteikkään viinimaan todeta myyneen sielunsa kruunut silmissään kiiltäen.

Tapaamieni maahantuojajentlemannien mukaan tilastoista voi tällä hetkellä suoraan todeta, että aiemmin kuivaksi käytetyn punaviinin valmistuksen muokkaus nyt kevyesti jäännössokeriseksi nostaa automaattisesti myyntikäyrän kulmakerrointa. Kaksi kolmasosaa Ruotsin myydyimmistä viineistä on italialaisia – ja kyllä, melkein kaikissa on jäännössokeria. Samalla viinijournalistien perinteinen yksinvalta maahantuojien tärkeimpänä mainoskanavana on lakonisen kommentin perusteella tullut tiensä päätökseen: ”It used to be 100% journalists. Now it’s 20% journalists and 80% sugar.” Vahva ehdokas Voihan vineton Quote of the Year 2014 -kilpailuun.

Pohjolan kolme vierekkäistä monopolimarkkinaa tarjoavat kaupallisen koulutuksen oppikirjoihin erittäin mielenkiintoisia case studyja. Viini – aivan kuten muutkin kulutustavarat – ovat toki moninaisten syklien armoilla ja ennustankin jäännössokeristen punaviinien suosion hiipuvan pikku hiljaa klassisten muotioikkujen tapaan normaalimpiin mittasuhteisiin. Toivon kuitenkin samalla, että ne onnistuvat nyt suosionsa huipulla paistatellessaan johdattamaan mahdollisimman paljon uusia ihmisiä viinin ja viinikulttuurin pariin.

 


Maanantain Mauton: Näytepullon etiikka
Tommi | 20.1.2014

Menneen puolentoista vuoden aikana olen eri yhteyksissä tavannut edustavan otoksen viinien maahantuojien edustajia. Kokemusteni perusteella voin ilokseni todeta, että maahantuojat ovat keskimäärin erittäin mukavaa ja viineihin intohimolla suhtautuvaa porukkaa, joiden kanssa on kiva jorista aiheesta jos toisestakin.

Pari kertaa olen kuitenkin törmännyt tilanteeseen, jossa suhtautuminen viinijournalistiin on hieman erikoinen. Varoittavana esimerkkinä käy viime viikolla käymäni keskustelu.

Maahantuojan edustaja: Tässä tämä eilen sovittu näytepullo. Lisäksi ajattelin, että jos kokeilisit kuitenkin myös tätä toista.

Minä: Jaaha, kiitos, no kokeillaan vaan.

Maahantuojan edustaja: Mutta jos et tykkää, niin älä kirjoita mitään.

Minä: Hehe… (mietin hymyillen, että se oli varmaan vitsi)

Maahantuojan edustaja: (totisena) Se on parempi niin.

Minä: ??? (mietin hymy hyytelöityen, että ei se tainnut ollakaan vitsi)

Meilläkin majailevien alakoululaisten sanoin: OMG, LOL, trololoo. Olen kyllä aiemminkin kuullut erään toisen maahantuojan edustajan suusta mielipiteen, jonka mukaan huonon viiniarvion julkaisussa ei ole järkeä. Perusteluna lienee, että arvioissa on kyse aina henkilökohtaisista mieltymyksistä mm. eri viinityylien välillä ja siten yhden dissaama litku voi olla toisen herkku, jos viinissä ei vain ole varsinaista teknistä vikaa.

Mikä itsestäänselvyys, mikä latteus! Mistäpä muustakaan viiniarvioinnista on kyse kuin nimenomaan henkilökohtaisista mieltymyksistä ja subjektiivisista aistikokemuksista. WSET-taulukkoja voidaan toki lukea kuin piru raamattua, mutta viiniarvioidenkin viimeisellä tuomiolla kunkin kohtalo katsotaan täysin henkilökohtaisin perustein. Objektiivista viiniarviota ei ole olemassa. Muun teeskentely on täyttä tekopyhyyttä ja tätä pyrin myös avaamaan omissa, julkisesti näkösällä olevissa arvosteluperusteissani (kohta 1).

Samojen teesien kohdassa 4 otetaan kantaa myös taloudellisten intressien mahdolliseen vaikutukseen arvostelijan kykyyn kirjoittaa ja julkaista täysin itsenäisiä tekstejä. Viime aikoina paljonkin tapetilla olleet bloggareiden eettiset ohjeistukset ovat viime kädessä täysin hyödyttömiä, jos niiden kulloisenkin soveltajan elanto on kiinni ko. taloudellisista intresseistä tai sitten hänellä vain yksinkertaisesti on perustavanlaatuisia ongelmia oman etikkaansa kanssa. Problematiikka ei suinkaan rajoitu vain bloggaamiseen vaan aiheen tiimoilta voi samalla pohtia yhteiskunnallisesti paljon merkittävämpien ammatinharjoittajien kuten lääkärien, virkamiesten ja poliitikkojen rajoja.

Wine is money. Kuva: gourmet.com

Ns. riippumattoman viinijournalismin saralla aivan ensimmäinen ja alkeellisin lähtökohta on kertoa avoimesti lukijoille, mikäli taloudellista hyötyä on saatu – yksittäisestä näytepullosta Barcelonan kevätlämpöön maksetun tuottajavierailun kautta aina vuoden mittaiseen mainossopimukseen lehden sivuilla. Parin viime vuoden aikana tekemieni havaintojen perusteella uskallan todeta, että ko. periaate on bloggarikollegoideni keskuudessa sisäistetty huomattavasti monia ns. pitkän linjan toimijoita paremmin. Eettinen ohjeistus ja huoli blogien piilomainonnasta on täysin turha niin kauan, kuin muillakaan journalismin aloilla ei vastaavia ohjeistuksia ole tai niitä ei noudateta.

Siispä arvon maahantuojat: Teen kanssanne mielelläni yhteistyötä, mutta pöytäni ja omatuntoni ovat puhtaat. Näytepullonne saattaa päätyä haukuttuna someen, järjestämänne tuottajahaastattelu voi käsitellä myös vähemmän positiivisia aihealueita eikä päämiehenne luo tehty tilavierailu välttämättä nosta käsitystäni talon viinien tasosta. Kaikeksi onneksi suurin osa tapaamistani maahantuojien edustajista on nämä perustavanlaatuiset journalismin periaatteet sisäistänyt – mutta kuten yllä mainittu keskustelu kipeästi osoittaa, eivät vielä ihan kaikki.

Eettisesti kestävää viinikevättä odotellen,

Voihan vinetto

ps. Aiemmat mauttomat löydät kätevästi täältä.

 


Maanantain Mauton: Munattomat arviot
Tommi | 11.11.2013

Tehdäänpä myöhäisen maanantai-illan ratoksi pieni ihmiskoe ja suoritetaan hieman normista poikkeava sokkomaisto. Tällä kertaa emme nimittäin maistakaan viiniä itseään vaan siitä kirjoitettua arvostelua.

Kysymys kuuluu: Kuinka monta tähteä sai alla toistetun arvostelun kohteena ollut viini?

”Puhdaspiirteinen, mutta varsin hento tuoksu. Siinä on punaista omenaa, päärynää ja kypsän sitrusmaista vivahdetta. Puolikuiva maku seuraa hentoaromisuudessaan tuoksua. Viinin makeaa makua ryhdittää sitrusmainen hapokkuus, joka tekee viinistä tasapainoisen. Kokonaisuus jättää kypsän persikkaisen ja persikan kiveä muistuttavan jälkivaikutelman.” (Lähde: Viinistä viiniin, 29.7.2013)

Jaahan. Kyseessä on siis puhdaspiirteinen ja tasapainoinen puolikuiva viini, josta voi löytää hentoja omenan ja päärynän sekä kypsän sitruksen ja persikan aromeita. Onpa kertakaikkisen kiva kuvaus. Ei siis muuta kuin samalta seisomalta kauppaan ja herkku kotiin aasialaishenkisen dinnerimme kyytipojaksi. Vieraillakin on varmasti kivaa.

No ei olisi ollut, jos tarina pitäisi paikkansa. Viini sai arvion kirjoittajalta nimittäin… wait for it… nolla tähteä – siis absoluuttinen nollapiste, zero poäng. I’ve said it before and I’ll say it again:

Esimerkki kuvaa kipeästi monia nykypäivän medioita piinaavaa särmättömyyttä. Tekstien sähkömagneettisen varauksen analysointi on turhaa, kun kaikki kielteisyyteen viittaavat konnotaatiot poistetaan tai kätketään monitulkintaisiin kiertoilmauksiin. Kaikista kulmistaan pieteetillä pyöristetty, (förlåt mig!) ruotsalaishenkinen pahan mielen aiheuttamisen viimeiseen asti välttely maksimoi tasapaksuuden ja minimoi terveellisen ja puhdistavan keskustelun ja samalla siitä kumpuavan kehityksen. Kun kellään ei saa olla paha mieli, niin kellään ei myöskään ole kivaa. Tasa-arvo sentään toteutuu.

Viiniarvioita monesti vaivaava tauti on vallalla myös muualla ja esimerkiksi tietyillä kulttuurin aloilla aidosti omalla äänellään puhuvat kriitikot ovat tänään enemmän poikkeus kuin sääntö. Arvion sisältöä parempi indikaatio tuotteen, teoksen tai tapahtuman arvottomuudesta sen arvioitsijan silmissä tuntuukin nykyään olevan arvion puuttuminen – toisin sanoen passiivis-aggressiivisessa hengessä toteutettu kohteen tuomitseminen ikuiseen unohdukseen.

Itsekin olen vasta näin 35-vuotiaana herännyt ihmettelemään, kuinka yleistä ristiriitojen välttely ja ihmisten yleinen pumpulissa pyörittely on myös meidän kulttuurissamme ja kuinka usein itsekin siihen syyllistyn. Asian ymmärrettyäni en ole enää kokenut tarvetta ihmetellä ns. perinteisen median kykenemättömyyttä puolustaa paikkaansa muuttuvassa maailmassa. Eksponentiaalisesti kasvavan sisältökaaoksen joukosta voi jatkossa erottua yhä nuorempana medialukuikään kasvavia uusia sukupolvia kiinnostavalla tavalla vain esittämällä kärkeviä, mutta samalla aitoja ja huolella argumentoitavissa olevia mielipiteitä. Maksavan asiakkaan näkökulmasta viihdyttävyyskään ei ole pelkkää syntiä, sillä faktat saa kyllä suoraan uutistoimistostakin.

Siinäpä ohjenuoraa itse kullekin. Vanhoja arvioitani (esimerkki, toinen ja kolmaskin) ja monien bloggarikollegoiden viihdyttäviä tekstejä selaamalla voin onneksi todeta, että kenties toivoakin on vielä. ’Cause wine’s worth it.

Öitä.

ps. Aiemmat Mauttomat löydät kätevästi täältä.

 


Maanantain Mauton: Castelão
Tommi | 28.10.2013

Rakas Hyvä Arvon Arvoton Castelão,

Tämä on henkilökohtainen tilitykseni Sinulle, Sinusta.

Emme tule toimeen keskenämme. Tarkemmin sanottuna minä en tule toimeen Sinun kanssasi.

Olet Portugalin viinien anti-Midas ja pilaat lähes poikkeuksetta kaiken, mihin kosket. Silti yrität häpeilemättä lyöttäytyä seuraani. Kun aiheuttamiesi pettymysten jälkeen se ei enää onnistu avoimin kortein, yrität nykyisin pelkurimaisesti peittää todelliset kasvosi esiintymällä salanimellä tai piiloutumalla maukkaampien maanmiestesi tai mamujen joukkoon.

Ymmärrän toki, että olet kateellinen Sinulla lattiaa pyyhkivien maanmiestesi ylivertaisuudesta. Totuuden tunnustaminen on kuitenkin viisauden alku, joten luovuta jo suosiolla ja jätä estradi Sinua kyvykkäämpien haltuun. Saisivat puolestani viedä loputkin suojatyöpaikkasi kokonaan.

Miksi taot päätäsi seinään ja yrität todistella itsellesi ja muille olevasi muuta kuin olet – piirikunnallisen tason punikki, joka tarvitsee tammimailalla rusikoinnin ja 15 vuotta kostean kellarin kylmyydessä suoritettua palvelusta noustakseen esillepanokelpoiseksi?

Pinnallisen hedelmäsi alla olet häiritsevän usein pisteliäs, karvas ja tanniinisuudeltasi raaka. Joku kuulemma kutsuu niitä luonteenpiirteiksi, mutta minä kutsun niitä luonnehäiriöiksi. Vain kerran olen onnistunut taltuttamaan piikkisi, sulkemalla Sinut ilman pipoa viideksi päiväksi ja yöksi lokakuiselle takapihan terassille. Served you right, punk.

Maistut myös toisinaan omituisesti salmiakille. Oletko kuitenkaan pysähtynyt pohtimaan, miksi joku haluaisi punkkunsa maistuvan apteekkarin pastilleille? Niin, aivan.

Lukuisten testikertojen jälkeenkään en voi ymmärtää Fonte do Becon vuosi vuoden jälkeen saamaa hehkutusta. Uutta Dona Ermelindaa en saanut alas kahta suullista enempää. Cabeça de Toiro Reserva on poikkeus sääntöön – mutta siinä vikisetkin kuin kirppu kuninkaasi Touriga Nacionalin komentaessa aromikomppaniaa. Samoin Quinta das Setencostas toimii vain, koska olet saanut tiimiisi mukaan asiansa Sinua paremmin hallitsevan kollegakolmikon.

Ehkä jonain päivänä vielä yllätät ja tarjoilet minulle kerrankin odotuksia paremman lasillisen. Siihen asti olen tänään itseltäni hakenut ja ilman käsittelyä hyväksynyt Sinua koskevan ja välittömästi voimaan astuvan lähestymiskiellon. Sen rikkomisesta seuraa ankarin mahdollinen rangaistus: sylkäisen Sinut takaisin lasiin.

Opitpahan olemaan.

Epäkunnioittavasti,

Tommi

Tunnista ja vältä: Castelão

(aiemmat Mauttomat löydät täältä ja täältä)

 


Maanantain Mauton #2: Cantina West
Tommi | 20.5.2013

Prologi: Kaveriporukan karting-ajojen jälkeiseksi rennoksi ruokapaikaksi valikoitui lauantaina Helsingin keskustan meksikolaishenkisestä ruokalistastaan ja tequilatytöistään tunnettu Cantina West. Tilasin pihvin kyytipojaksi lasillisen punkkua, joka tuotiinkin pian pöytään. Olen vuosien mittaan saanut eteeni sen verran monta viinilasillista, että tiedän, milloin kaato on jäänyt vajaaksi – ja nyt näytti vahvasti siltä. Tämä on muuten yllättävän yleinen ongelma ainakin pääkaupunkiseudun ruokaravintoloissa (mm. taannoin Hesarin tutkimana).

Kysyin tarjoilijalta ystävällisesti olisiko lasia mahdollista täydentää pienellä lorauksella, koska viinin määrä näytti silmääni hieman vajavaiselta. 15 sekunnin ponnistuksen vaativan ”jaaha, vai näin on päässyt käymään, pahoitteluni, tässä olkaa hyvä” sijaan kysymykseni käynnisti 15 minuutin ja neljän näytöksen mittaisen kafkamaisen farssin.

Let the show begin…

1. näytös: Tarjoilija kertoo minulle, että kaikki juomat kyllä mitataan baarimestarin toimesta, joten viiniä on lasissa varmastikin oikea määrä. Olen jo hyväksymässä selityksen, kunnes kaverini toteaa nähneensä kyseisen baarimestarin kaatavan viinin lasiini vapaalla kädellä eikä suinkaan insinöörimäisesti 4 cl:n erissä. Räikeän valheen johdosta sinänsä merkityksettömästä asiasta tulee sillä sekunnilla periaatekysymys.

2. näytös: Huomautan tarjoilijallemme tiskillä, että viini on luotettavan silminnäkijähavainnon mukaan kaadettu lasiin ns. silmällä eikä suinkaan mittaamalla. Ehdotan jälleen, että tilanteen voisi korjata helposti lirauttamalla lasiin hieman lisää. Tarjoilija toteaa, että se ei ole mahdollista (miksi ihmeessä?) – mutta kertoo, että viinin määrä voitaisiin tulla tarkistamaan pöytäämme mittaamalla se silmieni edessä. Siis että mitä että?

3. näytös: Katson tarjoilijaa suu auki, kun toinen (ja ilmeisesti senioriteetiltaan vanhempi) tarjoilija kysyy, mikä on hätänä. Kerron tilanteen ja hän päättää piipahtaa pöydässämme. Tässä kohtaa luulen sinisilmäisesti, että homma on viimein ratkaistu ja pääsemme kaikki jatkamaan iltaa paria viinisenttiä tärkeämpien asioiden parissa.

As if.

Tarjoilija tutkailee lasiani ensin kauempaa ja laskeutuu tämän jälkeen 10 hengen seurueemme edessä kyykkyasentoon. Tutkailtuaan pöydän reunan tasalta viinin pinnan tasoa haukan lailla ja osoitettuaan sormella lasin pinnasta kohdat, joissa kyseisen lasisarjan 12 cl ja 16 cl kaatorajat suunnilleen sijaitsevat (”siis juuri tuossa kohtaa, jossa lasi alkaa kaareutua sisäänpäin”) hän toteaa, että lasi on täytetty ihan oikein. Tilanteen absurdius vie sanat suustani tarjoilijan poistuessa takavasemmalle.

Väliaika – kahvia ja pullaa

4. näytös: 10 minuuttia edellisestä. Olemme porukassa jo naureskelleet koko episodille, kun grande finale käynnistyy pyytämättä ja yllättäen. Ilmeisesti takahuoneen puolella aiheesta tällä välillä keskustellut Kyykkäävä Tarjoilija ilmestyy taakseni 4 cl:n mitta-astia kädessään ja kysyy: ”No niin. Oliko vajaus mielestänne 4 senttiä vai vähemmän?” Kolmannen kerran vartin sisään rassaan vaikut korvistani ja mietin tosissani, kuulinko ihan oikein.

Siis WTF??? Asiakkaanko pitäisi kaiken edeltäneen nautinnon jälkeen vielä kertoa, kaataako lasiin 1, 2 vai 3 1/2 senttilitraa? Miten vaikeaa olisi ollut alunperin vain viedä lasi pois ja tuoda se hetken päästä takaisin hyvän mielen lisällä täydennettynä? V-käyrän puhkottua normaalisti melko korkealla riippuvan sietorajan vain täydet neljä lisäsenttiä kelpaavat ja ne valuvatkin pian lasiini pahoittelun ja illanjatkojen toivotuksen kera.

Epilogi: Odotamme laskua puoli tuntia ennen kuin meille tullaan kertomaan koko laskutusjärjestelmän olevan kaatunut. Kun 45 minuutin kohdalla meitä istutetaan edelleen pöydässä ilman tilannetiedotusta tai ehdotusta vaihtoehtoisesta ratkaisusta, kävelen tiskin kautta ulos ja pyydän lähettämään laskun perään. Jos arvata pitää, niin yrittävät varmaankin pokkana laskuttaa täyden hinnan.

Tuomio: Voihan vineton ”Toukokuun asiakaspalveluteko” –palkinnon saa: Cantina West!

Tämä kaveri päätti odottaa lasin täydennystä ja laskua ns. loppuun asti

 


Maanantain Mauton: Iittala Essence Plus
Tommi | 22.4.2013

Iittala on lanseerannut tyylikkäälle, suositulle ja omasta kaapistanikin löytyvälle Essence-lasisarjalle päivityksen: Iittala Essence Plus.

Lopputulos näyttää lähinnä taikasäteellä suurennetulta grappalasilta. Yläosasta sisäänpäin kaareutuva tulppaanin muoto on ihan maalaisjärjelläkin perusteltavissa oleva viinilasien vallitseva normi, joten ei näitä ainakaan funktionaalisuutensa vuoksi kannata hankkia.

Ehkäpä poikkeuksellinen esteettinen nautinto sitten korvaa pienet käytännön puutteet? Niin no – lainatakseni spontaania kommenttia lähipiiristä: ”Miksi joku haluaisi illallispöytäänsä karahvin, joka näyttää peräsuolelta?”

Kuvat: Iittala