Artikkeleita kategoriasta: Sekalaista jorinaa / Viiniarviot
Cono Sur Premium Tasting
Tommi | 13.8.2014

Voihan vinetto palaa pitkältä kesälomalta suoraan laatuchileläisten pariin. Kevät ja alkukesä etenivät päivätyön saneleman aikataulun mukaan siinä määrin, että osallistuminen tarjolla olleisiin viinieventteihin oli lähes luokattoman heikkoa. Maahantuoja Winestaten kutsu Cono Surin ”Premium Tastingiin” Katajanokan Kasinolle osui kuitenkin nassakasti menovapaaseen torstai-iltaan ja kun ns. parempien chileläisten laajempaan maisteluun ja arviointiin ei yleensä mahdollisuuksia juuri siunaannu, olin heti intopoikaa ja hyväksyvä etusormi liikahti hetkessä enterille.

Kun kesä vielä teki tuloaan

Lämpimän kesäillan miellyttävästi taustoittaman tilaisuuden itseoikeutettuna vetäjänä toimi Cono Surin palkittu pääviinintekijä ja toimitusjohtaja Adolfo Hurtado, joka aloitti session avaamalla Suomessakin vahvasti läsnä olevan viinitalon historiaa ja nopeaa nousua erääksi uuden maailman tunnetuimmista viinibrändeistä. Vaikka jättimäisen Concha y Toron omistama Cono Sur perustettiin vasta 21 vuotta sitten, on yhtiö nykyisin jo Chilen toiseksi suurin viinien viejä heti emonsa jälkeen. Paljon asioita on siis tehty oikein ja toki myös taustaresurssit ovat omistustaustasta johtuen vähintäänkin kohtuullisessa kuosissa.

Cono Sur omistaa riittävän oloiset 1 600 hehtaaria tarhoja ulottuen pohjoisen Atacaman aavikon reunamilta aina Etelä-Chilen viileille viinintuotannon raja-alueille. 30 miljoonan pullon kokonaistuotannosta peräti 5 miljoonaa on Pinot Noiria ja tämä nostaakin kaikella todennäköisyydellä firman maailman suurimmaksi yhden brändin Pinot Noir –tuottajaksi (for what it’s worth).

Vaikka ensimmäiset köynnökset istutettiin Chileen jo 1500-luvun puolivälissä, on maan moderni viinihistoria suhteellisesti ottaen nuori (Adolfon maistama vanhin paikallinen vuosikerta on Cabernet-Carmenere –blendi vuodelta 1968) ja sen huippuviinikategorian taival on tätäkin lyhyempi. Vaillinainen aikajana yhdistettynä chileläisten viinien maineeseen edullisina, helppoina ja uudelle viinimaailmalle tyypillisesti suoraviivaisen hedelmäisinä johtaa helposti johtopäätökseen, jonka mukaan 1) Chilestä ei löydy maailmalla kilpailukykyistä huippulaatua, ja 2) chileläinen viini ei ikäänny.

All white – eikun black ’n white

Cono Surin tasting tarjosi kuitenkin evidenssiä vastakkaiseen suuntaan, joskaan ei aivan yksiselitteisellä tasaisuudella. Mielessä pyörinyt avainsana kotiin matkatessa oli elegantti – adjektiivi, jota ei useinkaan yhdistetä Chileen. Testattujen viinien freesit happorakenteet ja niiden kliseiset hillot välttäneet hedelmäprofiilit loivat uskoa maan potentiaaliin murtautua vientimarkkinoilla myös nykyisten stereotypioiden ulkopuolelle.

Ikääntymispotentiaaliakin päästiin testaamaan ryystämällä peräti seitsemän OCIO-viinin eri vuosikertaa (joista osa oli peräisin Winestaten Tuomas Meriluodon MW omasta kellarista). Johtopäätös oli, että kyllähän se ikääntyy – but then again, niin viidenkympin pullohinnalla pitääkin.

Adolfo Hurtado ja baby

Maistetut vinetot alla kronologisessa järjestyksessä.

***************

Single Vineyard Sauvignon Blanc 2013

Hyvin viileältä alueelta Casablancan laaksosta, meren läheltä. Ei maloa, terästankki, pullotettu heinäkuussa 2013. Nenässä kevyttä herukkaa, mutta suussa todella reipasta sitrusta ja happoa (luonnolliset hapot kuuleman mukaan 7,2).

20 Barrels Sauvignon Blanc 2013

Tämäkin on Casablanca Valleyn tuotoksia, mutta tarhat sijaitsevat edellistä korkeammalla ja saavat siten osakseen enemmän tuulta ja viileyttä. Köynnökset pääosin Sancerre-klooneja. Ei maloa ja vain stainless steel => funny name considering… Selvästi edellistä vihreämpi ja reippaan herukkainen, myös enemmän hedelmän konsentraatiota.

Single Vineyard Chardonnay 2013 (Alko)

85 % tehtiin tankissa ja 15 % ensin kävi ja sen jälkeen kypsyi ranskalaisessa tammessa muutaman kuukauden ajan ennen romanttista yhtymistä tankkiserkkunsa kanssa. Casablanca, ei maloa. Reippaan hedelmäinen profiili saa hieman lisää mielenkiintoa tammen kevyestä vaikutuksesta.

20 Barrels Chardonnay 2013

Uudessa tammessa käytetty ja kypsytetty (10 kk) versio. Mielenkiintoinen viininvalmistustekninen knoppi on, että uusien tammitynnyreiden tiukin aromi laimennetaan kolmen viikon suolaliuoskäsittelyllä. Profiilissa reipasta (mutta ei pistävää) tammea ja huikean hyvät hapot – erittäin maukas ja mielenkiintoinen viini. Adolfon mukaan merisumu kuljettaa rannikolle suolaa, joka tarttuu myös rypäleiden kuoriin ja kulkeutuu sitä kautta myös viiniin. Joskus he joutuvat jopa lantraamaan sekaan muuta viiniä, jotta säädöksissä sallittu suolapitoisuus ei ylity – wtf! Sisemmällä mantereen puolella ei tule samaa efektiä.

Single Vineyard Riesling 2013 (Alko)

Viileästä ja sateisesta Bío-Bíon laaksosta, jossa kasteluveden riittävyys ei yleensä ole ongelma. Tankki, ei maloa, käyminen keskeytetään 7,5-8 g/l jäännössokeritasolla. Hieman edellisiä syvempi väri, selvää piikiveä, erittäin rapsakat hapot.

Single Vineyard Pinot Noir 2012

San Antonion laakso Casablancan eteläpuolella ja vieläkin lähempänä merta, vielä nuori 7-vuotias tarha. 18 kk 1-2 vuotta vanhoissa barrique-tynnyreissä). Keskisyvä, hieno eläväinen rubiini. Selkeän hedelmävetoinen, mutta tammikin on selvästi läsnä. Maukas ja hyvät hapot.

20 Barrels Pinot Noir 2012 (vuosikerta 2011 Alkossa)

Casablanca, tarha istutettu 1989. Viikon mittainen hiilidioksidikäyminen antaa lisää väriä ja tanniinia rypäleiden kuorista ja siten 40 prosenttia uuttamisesta on tehty jo ennen varsinaista alkoholikäymistä. 14 kk kypsytys barrique-tynnyrissä. Selvästi tanniinisempi, voimakkaampi ja raskaampi kuin edellinen. Värikin on hieman syvempi ja lisäksi (Pinot Noirille hämmentävästi) lähempänä purppuraa kuin rubiinia.

Single Vineyard Syrah 2012

San Antonio Valley, 15 kk ranskalaisessa tammessa (80 % uutta). Adolfon mukaan tämä tehdään ja kohdellaan kuten Pinot Noir –viinit. Syvähkö purppura, tanniininen, tuhdin hedelmäinen, mutta myös hyvin hapokas. Raikas tapaus.

20 Barrels Syrah 2012

Pohjoisen Elqui Valley: lähellä merta ja siten viileä, vaikka sijaitseekin lähellä Atacaman aavikkoa. 17 kk uudessa ranskistammessa. Syvä purppura väri, reipas hedelmä ja runsaat tanniinit. Silti edeltäjänsä tapaan erittäin raikas. Molemmat maistetut Syrah’t ovat varmasti mahtavia ruokaviinejä. Tuotanto vain 1 200 laatikkoa = 14 400 pulloa.

OCIO 2002

Vuonna 1999 käynnistetty OCIO-projekti on tärkeä pala Chilen viinihistoriaa, sillä kyseessä on nykyisellään eittämättä eräs maan tunnetuimmista viineistä. Projektiin etsittiin aikanaan mukaan Burgundin guru Martin Prieur, jonka johdolla viinistä muovattiin monien mielestä Chilen paras Pinot Noir –pullote (näin siis huhujen mukaan, itselläni ei ole huhun vahvistamiseen tai kumoamiseen riittävään laajaa kokemusta). Kuriositeettina mainittakoon mm. käsin kerättyjen terttujen parin päivän mittainen kuivatus, jonka aikana haihtuu 5-6 prosenttia rypäleiden painosta=vedestä. Terästankissa tapahtuvan hiilidioksidikäymisen jälkeen rypäleet poljetaan perinteiseen tyyliin jaloilla ja normikäymisen jälkeen syntyvä viini siirretään uusiin ranskalaisiin barrique-tynnyreihin. Herra Prieur saapuu kypsytysajan lopulla Chileen maistamaan tynnyrit läpi, jonka jälkeen parhaat valitaan pullotettavaksi OCIO-etiketin alle. Vuosituotanto vain 6 000 – 12 000 pulloa.

Kylmä 2002 oli OCIOn ensimmäinen vuosikerta. Keskisyvän tiilenpunainen, pehmeän hedelmäinen, herkullinen, silti kepeän elegantti. Maukkain maistetuista siskoistaan, vaikka moniulotteisuutta olisikin kaivannut lisää.

OCIO 2005

Viime aikojen kuumin vuosikerta. Ensimmäinen pullo oli reippaan hapettunut, mutta toinen erinomaisessa kunnossa. Selvästi kuivempi, muhkeampi ja tanniinisempi kuin 2002.

OCIO 2006

Viileähkö vuosikerta. Supertanniininen ja hieman kehittyneempi kuin 2005, mutta ei erityisen nautinnollinen.

OCIO 2009

Todella maukkaan hedelmäinen. Raikas ja nuorekas, mutta silti jo orastavaa kompleksisuutta. Erinomainen potentiaali pitkäänkin kypsyttelyyn.

OCIO 2010

Kylmä vintage. Herkullisen hedelmäinen, raikas.

OCIO 2011 (Alko)

Adolfon mukaan yleisesti erinomainen (ja lämpimähkö) vuosikerta Chilessä. Reippaan mokkainen ja kahvinen, hillomaisempi kuin edeltäjänsä. Nuorekkaan pistävä, selvästi haastavampi kuin 2010.

OCIO 2012

Kylmä vuosikerta. Niin nuori ja tanniinien jyräämä, että laatua on mielestäni haastavaa tunnistaa. Adolfon mielestä kuitenkin kolmesta nuorimmasta paras ikääntymispotentiaali. Vaikea kysymys koulutuksen tässä vaiheessa.

20 Barrels Cabernet Sauvignon 2007

Alto Maípo (Chilen paras Cabernet-alue), vuonna 1962 istutettu tarha. Aivan puhtaasta lajike-cäbistä ei ole kuitenkaan kyse, sillä blendissä on lisäksi yhteensä 10 prosenttia Carmenerea ja Syrah’ta. 18 kk uudessa ranskalaisessa tammessa. Lähes läpinäkymättömän tumma, rubiini väri. Tuhti tunnelma, hieman turhankin raskaan puolella. Cassista ja punaista marjaa, myös kevyttä kehitystä.

20 Barrels Cabernet Sauvignon 2011 magnum

”Perfect vintage” Chilessä etenkin Cabernet’lle. Selvästi edellistä maukkaampi, hedelmäisempi ja raikkaampi, joten väite on helppo uskoa.

Silencio Cabernet Sauvignon 2010

Uusi, vasta tämän vuoden marraskuussa markkinoille laskettava ”ikoniviini”, jossa Cabernet Sauvignon dominoi 98 prosentin osuudella, loput Carmenerea – varmaankin patrioottisesta periaatteesta. Eri spesiaalitarhoilta kerättävät rypäleet tuottavat vuosina 1960-75 istutetut köynnökset. Viini kypsyy 25 kk ajan barrique-tynnyrissä. Tuotanto on lievästi sanottuna rajallinen, sillä vain 9 tynnyriä eli noin 2 000 pulloa valittiin pullotukseen. Täysin erilainen kuin edeltävä 20 Barrels Cab. Reippaan tanniininen, mutta myös yllättävän hapokas ja elegantti, lisäksi erittäin tyydyttävästi vain 13,3 volttia – ei siten aivan perinteinen Chilen icon Cab. Suomen noin 120 pullon allokaatio tullaan myymään kolmen pullon puulaatikoissa.

OCIO x 7

Pitkäjalkainen chileläinen (etualalla)

 

 


Diplomaa kohti
Tommi | 31.5.2014

Kun toisilla koulu päättyy, toisilla se on vasta alussa.

Viinikoulu Haaga sai kolmen vuoden piinallisen odotuksen jälkeen kasaan tarvittavat osallistujat syyskuussa alkavaan WSET Diploma –kurssiin. Tehtyäni toiveikkaan ilmoittautumisen jo tammikuussa päätin huolellisen pohdinnan jälkeen pitää nimeni listalla tänään päättyvän ilmoittautumisajan loppuun asti.

Alkujaan helpoksi luulemani osallistumispäätös ei ollutkaan lopulta ihan odotetun suoraviivainen, sillä päivätyöläiseltä vaadittava panostus on merkittävä niin ajankäytöllisesti kuin taloudellisesti – lomapäiviä, vapaailtoja ja rahaa palaa tässä enemmän kuin tarpeeksi. Intohimo viineihin, yleinen tiedonjano ja kiinnostus alkoholijuomien ympärillä pyörivään globaaliin liiketoimintaan veivät onneksi lopulta voiton suoraviivaisempaan excel-optimointiin taipuvaisen korteksin osasta. Perheelliselle tällainen projekti ei olisi myöskään mahdollinen ilman kotoväen tukea, joten siitä iso kiitos jo etukäteen asianosaisille.

WSET Diploma

Siitä se lähtee

Vajaan vuoden puristus käynnistyy viikon visiitillä kuuluun Geisenheimin viiniyliopistoon ja jatkuu sen jälkeen syksylle, talvelle ja keväälle siroteltujen luentopäivien, tenttien ja etäopiskelun rimpsuna. WSETin virallinen 600 opintotunnin minimisuositus jäänee kyllä osaltani saavuttamatta, mutta toisaalta ahkera aiheeseen ”perehtyminen” kotona ja tapahtumissa tukee oppimista tehokkaasti…

Pusken raporttia kurssitunnelmista tänne viimeistään syyskuiselta Saksan reissulta ja ekaa tenttiäkin pukkaa jo lokakuussa. Kirjoja pitänee siis alkaa kahlaamaan jo kesän aikana. Viinikirjojen avaamiseen ei onneksi tarvita kuin vartti löysää ja lasin pohjallinen sitä itseään.

ps. Vielä 6 tuntia aikaa ilmoittautua mukaan…

 


Maanantain mauton: surkeussokeri
Tommi | 12.5.2014

Juttelin männä viikolla parin ruotsalaisen maahantuojan kanssa ja he valottivat minulle ansiokkaasti sikäläisen markkinan erikoisuuksia. Lähinnä Tukholmaan keskittyvän samppanjamanian lisäksi Ruotsiin on parin viime vuoden aikana iskenyt uskomattomat mittasuhteet saanut jäännössokeristen punaviinien invaasio.

Ensin nostivat päätään venetolaiset, nuo alkuperäiset rypäleiden osittaiseen kuivatukseen perustuvan appassimento-tekniikan mestarit. Heidän lempilastensa amaronen ja ripasson myynnin ampaistua jyrkkään nousuun on sokerivaunun kyytiin hypännyt myös koko muu Italia ja etenkin edullisista volyymiviineistään tunnetut, Apulian kaltaiset eteläiset maakunnat. Jopa aiemmin niin luotettavan Veneton keskimääräinen laatu on kärsinyt valtaisan inflaation, kun liitoksistaan jo moneen kertaan revenneeseen markkinarakoon tungetaan kiihtyvällä tahdilla kakkoslaadun raaka-aineista mahdollisimman halvalla tuotettua (mutta onnistuneesti pakattua) tuubaa. Ilmiö on – joskin toistaiseksi pienemmässä mittaluokassa – valitettavan tunnistettava myös kotoisen monopolimme hyllyiltä.

 

Formula for success

Veneton perinteisten laatutuottajien puntissa tutisee varmasti pelko pysyvästä haitasta alueen brändille – siellä kun on lähihistoriassa tehty sama virhe. Soaven, tuon Veneton mainion valkkarin, maine tuhottiin vuosikymmeniksi 1970- ja 80-lukujen massiivisella dollarin kuvien motivoimalla ylituotannolla. Volyymin joustaessa jälleen jatkuvasti ylöspäin laatu joustaa väistämättä alaspäin ja alsacelaisen Claude Gisselbrechtin minulle esittelemä termi misery sugar, surkeussokeri, on jälleen enemmän kuin osuva. ”It means sugar that hides the misery of the wine.”

Ilmiö on Ruotsissa vahvasti sidoksissa siihen, että peräti 60 prosenttia viineistä myydään siellä laatikoissa. En sinänsä dissaa monissa yhteyksissä käteviä bäggäreitä, mutta länsinaapurissa merkittävä osa pakkausmuodosta edustaa nimenomaan juuri tätä yhtä ja samaa viinityyliä. Niinpä uskomattomat määrät 8-20 sokerigrammaa litralta sisältävää bulkkia survotaan Italian satamista joka viikko kohti Pohjoismaiden lukratiivisia markkinoita. Kun vielä Italian oma Primitivo-rypälekin nimetään pakkauksissa paremmin myyvän Amerikan-siskonsa mukaan Zinfandeliksi, voi perinteikkään viinimaan todeta myyneen sielunsa kruunut silmissään kiiltäen.

Tapaamieni maahantuojajentlemannien mukaan tilastoista voi tällä hetkellä suoraan todeta, että aiemmin kuivaksi käytetyn punaviinin valmistuksen muokkaus nyt kevyesti jäännössokeriseksi nostaa automaattisesti myyntikäyrän kulmakerrointa. Kaksi kolmasosaa Ruotsin myydyimmistä viineistä on italialaisia – ja kyllä, melkein kaikissa on jäännössokeria. Samalla viinijournalistien perinteinen yksinvalta maahantuojien tärkeimpänä mainoskanavana on lakonisen kommentin perusteella tullut tiensä päätökseen: ”It used to be 100% journalists. Now it’s 20% journalists and 80% sugar.” Vahva ehdokas Voihan vineton Quote of the Year 2014 -kilpailuun.

Pohjolan kolme vierekkäistä monopolimarkkinaa tarjoavat kaupallisen koulutuksen oppikirjoihin erittäin mielenkiintoisia case studyja. Viini – aivan kuten muutkin kulutustavarat – ovat toki moninaisten syklien armoilla ja ennustankin jäännössokeristen punaviinien suosion hiipuvan pikku hiljaa klassisten muotioikkujen tapaan normaalimpiin mittasuhteisiin. Toivon kuitenkin samalla, että ne onnistuvat nyt suosionsa huipulla paistatellessaan johdattamaan mahdollisimman paljon uusia ihmisiä viinin ja viinikulttuurin pariin.

 


Hugel, Grotesk ja David Ling
Tommi | 23.4.2014

Vajaan työviikon hektiseen tunnelmaan hyvin istuva power lunch koostui tänään Groteskin erinomaisesta lounasmenusta sekä Alsacen huipputalo Hugelin vientipäällikkö David Lingin brittiläisen viihdyttävästä seurasta.

David Ling – jo 41 vuotta Hugelilla

David lähti vuonna 1973 Hugelille kuuden viikon kesätöihin ja on edelleen samalla reissulla – ”Some people just learn more slowly than others”. Muistona viiniuran alkutaipaleelta on myös varpailla (menestyksettä) vastaan otettu laatikollinen vuoden 1961 Mouton-Rothschildia. Mielenkiintoista tarinaa mm. viinitilallisen haasteista ristiriitaisen lainsäädännön koukeroissa tippui myös Suomen viralliselta viini-isältä Juha Berglundilta.

Lähes 400 vuoden mittaisen historian koulima ja jo 1930-luvulla viiniä tynnyreissä Oy Alkoholiliike Ab:lle pullotettavaksi toimittanut perheyritys Hugel johdatti viime vuosikymmenellä myös allekirjoittaneen ensimmäistä kertaa Alsacen viinien pariin. Talon viinejä löytyy Alkon perusvalikoimasta kaksin kappalein: Viiden perinteisen Alsace-lajikkeen raikas sekoite Gentil on varustettu hyvällä hinta-laatusuhteella ja vastaavasti puolikuivan ja kuivan välimaastossa leikittelevä aromikas Gewürztraminer on monipuolinen ruokaviini, joka ensimmäisenä koulutti meikäpojan arvostamaan GW:n persoonallista aromipalettia.

Keittiön ylläritervehdys

Gentil toimi tänään hyvin viileän raikkaana aperitiivina ja kitalakea päällystävän mausteinen Gewürz taasen yllätti pelittämällä erinomaisesti keittiön tervehdyksenä tarjotun ja mm. chilillä tuunatun entrecôte-annoksen kyljessä. Lihaisan pääruoan kanssa nautittu ja Suomessa harmillisesti vain ravintolamyynnissä piileskelevä Pinot Noir Jubilee 2008 oli myös positiivinen kokemus, vaikka ei yltänytkään aivan parhaiden viime viikkoina testaamieni saksalaisserkkujensa tasolle.

Alkuruokana maiskuteltiin paistettua haukea, kananmunaa ja paahdettua kukkakaalia

Kuten olen jo aiemmin tunnustanut, on Alsacen valkkaritaivas lähellä omaa viinisydäntäni. Kiersin aluetta viimeksi kesällä 2011 ja silloin taskuun tarttui mm. erinomaisen vuoden 2007 Hugel Gewürztraminer Selection de Grains Nobles ”S”. Tätä namua ei kuitenkaan voi korkata vielä pariin vuosikymmeneen syyllistymättä anteeksiantamattomaan hätäilyyn, joten nyt alkaisi olla korkea aika tehdä alueelle uusi keikka ja tuoda mukana myös jotain aiemmin nautittavaa.

Pääruokana tarjoiltiin kotimaista luomukaritsan satulaa, palsternakkaa ja paistolientä

(maahantuoja tarjosi lounaan)

 


Moselin lauantai kuvina
Tommi | 6.4.2014

Mosel-viikonlopun lauantai tarjoili puolensadan viinin lisäksi erinomaisen luennon automatisoidusta rypäleiden optisesta lajittelusta, kaksi tilavierailua, ikimuistoisen tastingin keskellä Weingut Carl Loewenin überjyrkkää ja 118-vuotiaiden Riesling-köynnösten peittämää Maximin Herrenberg -tarhaa sekä reipashenkisen tastingin ja dinnerin viiden Moseljünger-viinintekijän seurassa.

Väsyn hiipiessä puseroon pusken tällä kertaa eetteriin pitkän kuvasarjan ja luotan mielikuvituksen hoitavan loput. Sieben acht, gute Nacht!

(matka on suurelta osin Deutsche Weininstituten sponssaama)

 


Bischöfliche Weingüter
Tommi | 5.4.2014

Moselin-retken toinen päivä avautui asiallisesti 12 Bernkasteler Ring -viinin tastingillä. Tämä VDP:n kaltainen, mutta yksinomaan Mosel-Saar-Ruwerin alueeseen rajoittuva 32 laatutuottajan organisaatio reguloi, valvoo ja promoaa jäsentensä parhaita viinejä.

Perjantai ja Robinson?

Kepeän aamupäivän ja raskaan lounaan jälkeen suuntasimme Trierin kaupungissa toimivaan Bischöfliche Weingüter -viinitaloon, jonka piiitkän tynnyrivaraston päässä odotti 9 risukkaa talon eri tarhoilta. Yhtiökokonaisuuteen kuuluu kaksi muutakin tuottajaa ja omistajana häärää nykyaikana melko eksoottinen eläin eli katolinen kirkko. Keskiajalla tilan omistanut munkki meni nimittäin naimisiin ja myi vuosia myöhemmin tilan kirkolle jahvea hyvitelläkseen ja syntisen tekonsa vuoksi hävittyä taivaspaikkaansa havitellakseen.

Wanhat Fuder-tynnyrit palveluksessa

 

Tuoreempaa pystysyytä

Talo eroaa Moselin modernin laidan tuottajista etenkin tammen käytössä, sillä pitkä kellarikerros oli täynnä perinteisiä 1000 litran vetoisia, saksalaisesta tammesta värkättyjä Fuder-tynnyreitä. Osa näistä on jo 70 vuotta vanhoja ja niitä uusitaankin pikku hiljaa niukan saatavuuden (ja kassavirran – uusi tynnyri kustantaa 2 500 – 3 000 euroa kipale) asettamissa rajoissa. Tammen hyödyntämisessä ei kuitenkaan ole kyse varsinaisesti viinin maustamisesta, sillä pitkän käyttöiän lisäksi vain tynnyrien kansi ja pohja on paahdettu kevyesti. Esittelyä vetäneen enologi/viestintä- ja markkinointivastaava Anna Reimannin mukaan tynnyri tarjoaa täysin hapettomaan terästankkivalmistukseen verrattuna mahdollisuuden korostaa rypäleen ja terroirin aromeja – samoin kuin talon myös suosimat villihiivat. Erikoisuuksiin kuuluu myös 25 000 nimen vahvuinen postituslista, jolle myydään merkittävä osa tuotannosta. Listalla on jostain syystä paljon professoreita ja tohtoreita (tosin Saksassahan näitä riittää muutenkin yli tarpeen).

Iltapäivän happomenu

Schiefer Riesling Qualitätswein trocken 2012

Terästankkitavaraa. Erittäin vaalea keltainen, ”talon Riesling” päivittäiseen kulutukseen (kyllä, se on mahdollista). Rypäleet Saarin alueelta, perinteinen liuskekivimaaperä. Poikkeuksellisesti täysin rutikuivan oloinen, erittäin tuhti sitruksinen hapokkuus, suoraviivainen. Vakuuttava aloitus.

Ruwer Riesling Qualitätswein trocken 2012

Myös pääosin terästankin lapsi, vaikkakin pikku osa kävi tammessa. Ns. ”jokiviini”, Bischöfliche kun omistaa tarhoja sekä Moselin, Saarin että Ruwerin rannoilla ja näistä kaikista on portfoliossa oma vinettonsa. Sinistä liuskekiveä, jyrkät tarhat, jokikolmosten viilein ilmasto. Hedelmäisempi tuoksu, mutta suussa teräksisen kuiva, superhapokas, jää ikeniin minuutiksi, bony ass stuff.

Kanzemer Altenberg Riesling Spätlese trocken 2012

Tynnyrissä käynyt ja kypsynyt. Talon jyrkin ja myös suhteessa hyvin lämmin tarha Saarissa. Hyvin kevyttä tammea nenässä. Edellisiä voimakkaampi, mutta hapokkuus paremmassa tasapainossa muun kokonaisuuden kanssa.

Fritz Willi Riesling Qualitätswein feinherb 2012

Jyrkältä Friedrich-Wilhelm-Gymnasium -tarhalta, jonka nimi muokattu etikettiin houkuttamaan nuorempaa kuluttajaryhmää. Tuoksussa nallekarkkia sitruksen seassa. Puolikuivan puolella, mutta lopussa taittaa takaisin kuivaan.

Kaseler Nies’chen Riesling Spätlese feinherb 2012

Spätlese ei anna tuoksussa juuri lisäarvoa. Puolikuiva sokeripitoisuuden 20 g/l teknisellä luokituksella. Erittäin hapokas, mutta lopulta vähän tylsä ja simppeli, vaikka mukavia fenoleja pyöriikin pitkään poskien takaosissa. Spätlese-luokitus tuntuu jälkimaussa monipuolisuutena ja kypsyytenä, Rieslingin perusaromit aiempia paremmin esillä.

Scharzhofberger Riesling Kabinett 2012

Hyvin omaperäinen tuoksu aiempiin verrattuina: kevyttä hiivaisuutta jäljellä ja joukon tarkkanenäisimpien mukaan jopa pientä reduktiivisuutta. Klassinen kabinett: puolikuiva, herkullinen, tyypillinen… mutta auttamatta liian nuori. Edellisten happopommien jälkeen kaipaisi jopa lisää hapokkuutta.

Graacher Domprobst Riesling Spätlese 2012

Hieman lämpimämmällä Mittelmoselin alueella sijaitseva, harmaata liuskekiveä sisältävä jyrkkä tarha. Kypsää hedelmäisyyttä ja erinomainen tasapaino.

Kanzemer Altenberg Riesling Auslese 2010

Erinomainen suoritus. Sokeri 100, hapot 10. Kypsää hedelmää, korkeat hapot ja kevyttä jalohometta, joka varmastikin tulee vahvistumaan lisävuosien myötä. Ruokasuosituksina mainittiin mm. hapokkaat juustot, omenamurunen ja aprikoosia sisältävät herkut. Pääviesti: ruoassa pitää olla hapokkuutta. Ostin pullon.

Falkensteiner Hofberg Riesling Eiswein 2002

Upea, syvähkö kullankeltainen väri. Halolla päähän: trooppista hedelmää, kevyttä jalohometta, supermakea, mieletön konsentraatio, happoja löytyy. Ostin tätäkin mukaan.

Ostos #1

 

Ostos #2

(matka on suurelta osin Deutsche Weininstituten sponssaama)

 


Mosel, ich komme!
Tommi | 3.4.2014

Deutsches Weininstituten järjestämä Moselin valloitus alkaa tunnin päästä täältä Frankfurtin lentokentän ykkösterminaalista. Sitä odotellessa on hyvä satsata sinivalkoisten siipien jäljiltä tyhjyyttään murisevan eturepun lepyttelyyn.

Breakfast of champions

29 osallistujan joukosta löytyy 12 eri kansallisuutta ja suuria viinimaita edustavat Suomen lisäksi mm. muut Pohjoismaat ja Benelux ilman Luxia. Suurin osanotto on kuitenkin Pohjois-Ameriikasta.

Päivän ohjelmaan kuuluu bussimatka komeaan Bernkastel-Kuesin kylään, tasting Weingut Pauly-Bergweilerilla ja lopulta dinner Ylä-Moselin suurimmassa kaupungissa Trierissä, jossa sijaitsee myös reissun tukikohta.

Riesling heaven, here we come.


Trapiche ja Daniel Pi
Tommi | 29.3.2014

Eteläeurooppalaisen myöhäinen torstai-ilta tarjosi mukavia ruoka- ja viinielämyksiä. Neljän tunnin ja Ravintola Sipulin loihtiman seitsemän ruokalajin jälkeen tunnelma oli väsynyt, mutta onnellinen – olinhan saanut muiden osallistujien tapaan nauttia Trapichen pääviinintekijä Daniel Pi’n hyvästä seurasta ja viihdyttävistä tarinoista.

Ravintola Sipulin kutsuvaa torstai-illan tunnelmaa

Trapiche on Argentiinan suurimpana viinitalona maan viinimaineen soihdunkantaja ja sen tuotteita löytyykin nykyisin lähes joka maailmankolkasta. Alkon perus- ja tilausvalikoimasta löytyy peräti 13 Trapichen pullotetta, joista olin aiemmin testannut kuitenkin vain muutaman. Hyllyillä viime syksyn kertaostona hyllyillä käynyt Broquel-sarjan Pinot Noir ei iskenyt lainkaan, mutta pari vuotta sitten kellaroimani erä kolmenkympin tarha-Malbecia vuodelta 2007 on kestänyt aikaa hyvin.

Oli se hyvää.

Illallisen menu oli maukas ja monipuolinen, vaikka lopuksi tarjoillut kaksi jälkiruokaa olivatkin samankaltaisuudellaan tyylipuhdas overkill. Viinien puolelta suosikeiksi nousivat haudutetun merianturan seurana erinomaisesti pelittänyt ja lajikeskaalalla mitattuna poikkeuksellisen raikas Viognier 2012 sekä porotournedoksen kanssa kilpaa laulanut, mausteisen hedelmäinen Finca Jorge Miralles Malbec 2009. Jälkiruokia escorttasi hyvin aromeiltaan vahvasti ananasmehun ja aprikoosin suuntaan kumartanut, täysin jalohomeeton late harvest –Chardonnay vuodelta 2010.

Vuodesta 1992 Trapichella vaikuttanut Daniel Pi vastaa sekä tarha- että valmistusprosesseista – kuten myös illallisvieraiden viihdyttämisestä

Trapichen tarha- ja viinintekoprosesseista kokonaisuudessaan vastaava Daniel osoittautui erittäin miellyttäväksi tuttavuudeksi ja illan aikana kuulluista tarinoista varsinkin yksi poltti pysyvän muistijäljen. Daniel oli aikoinaan hieromassa rypälekauppoja kahdeksankymppisten viljelijäveljesten kanssa, kun juuri ennen diilin vahvistusta veljekset totesivat: ”we must first ask our father”. Ja toden totta: takahuoneesta pölähti framille tilan suurista linjoista edelleen vastannut 103-vuotias teräsvaari! Lapset pysyvät näemmä aina lapsina, olivat he sitten vauvoja tai vaareja.

Danielin ja myös paikalla olleen Argentiinan suurlähettilään tehokkaat mainoslauseet sytyttivät välittömän palon kokea maan viinit ja lihapainotteinen keittiö paikan päällä. Argentina, here I come.

(maahantuoja tarjosi possuttelun)

 


Panimoyrittäjän tuskaa
Tommi | 6.2.2014

Osataan sitä kekseliästä juoma-alan yrittäjää torpata muuallakin kuin Suomessa. Tämän nerokkaan toimitustavan keksinyt panimo Minnesotassa sai välittömästi noottia kansalliselta ilmailuhallinnolta FAA:lta. ”Tsot, tsot – ei näin saa tehdä.”

 


Viini – hyödyke X?
Tommi | 20.1.2014

Brittiläisen Decanter-lehden nettisivujen kautta tilattavissa olevan päivittäisen viiniuutisvirran joukossa oli tänään mielenkiintoista asiaa, kun palkittu viinikirjoittaja Andrew Jefford pohti jokaviikkoisessa kolumnissaan fiinin viinin (fine wine) syvintä olemusta kansantaloustieteen näkökulmasta.

En yleensä jakele juttulinkkejä täällä blogin puolella, mutta tämä kolahti jopa kaltaiseeni kansantaloustiedettä vain parin peruskurssin verran tahkonneeseen. Jonkun toisen mielestä kyseessä lienee alkuvuoden tylsin viinijuttu, sillä Giffen, Veblen… who cares??

Löydät artikkelin täältä.

 


Maanantain Mauton: Näytepullon etiikka
Tommi |

Menneen puolentoista vuoden aikana olen eri yhteyksissä tavannut edustavan otoksen viinien maahantuojien edustajia. Kokemusteni perusteella voin ilokseni todeta, että maahantuojat ovat keskimäärin erittäin mukavaa ja viineihin intohimolla suhtautuvaa porukkaa, joiden kanssa on kiva jorista aiheesta jos toisestakin.

Pari kertaa olen kuitenkin törmännyt tilanteeseen, jossa suhtautuminen viinijournalistiin on hieman erikoinen. Varoittavana esimerkkinä käy viime viikolla käymäni keskustelu.

Maahantuojan edustaja: Tässä tämä eilen sovittu näytepullo. Lisäksi ajattelin, että jos kokeilisit kuitenkin myös tätä toista.

Minä: Jaaha, kiitos, no kokeillaan vaan.

Maahantuojan edustaja: Mutta jos et tykkää, niin älä kirjoita mitään.

Minä: Hehe… (mietin hymyillen, että se oli varmaan vitsi)

Maahantuojan edustaja: (totisena) Se on parempi niin.

Minä: ??? (mietin hymy hyytelöityen, että ei se tainnut ollakaan vitsi)

Meilläkin majailevien alakoululaisten sanoin: OMG, LOL, trololoo. Olen kyllä aiemminkin kuullut erään toisen maahantuojan edustajan suusta mielipiteen, jonka mukaan huonon viiniarvion julkaisussa ei ole järkeä. Perusteluna lienee, että arvioissa on kyse aina henkilökohtaisista mieltymyksistä mm. eri viinityylien välillä ja siten yhden dissaama litku voi olla toisen herkku, jos viinissä ei vain ole varsinaista teknistä vikaa.

Mikä itsestäänselvyys, mikä latteus! Mistäpä muustakaan viiniarvioinnista on kyse kuin nimenomaan henkilökohtaisista mieltymyksistä ja subjektiivisista aistikokemuksista. WSET-taulukkoja voidaan toki lukea kuin piru raamattua, mutta viiniarvioidenkin viimeisellä tuomiolla kunkin kohtalo katsotaan täysin henkilökohtaisin perustein. Objektiivista viiniarviota ei ole olemassa. Muun teeskentely on täyttä tekopyhyyttä ja tätä pyrin myös avaamaan omissa, julkisesti näkösällä olevissa arvosteluperusteissani (kohta 1).

Samojen teesien kohdassa 4 otetaan kantaa myös taloudellisten intressien mahdolliseen vaikutukseen arvostelijan kykyyn kirjoittaa ja julkaista täysin itsenäisiä tekstejä. Viime aikoina paljonkin tapetilla olleet bloggareiden eettiset ohjeistukset ovat viime kädessä täysin hyödyttömiä, jos niiden kulloisenkin soveltajan elanto on kiinni ko. taloudellisista intresseistä tai sitten hänellä vain yksinkertaisesti on perustavanlaatuisia ongelmia oman etikkaansa kanssa. Problematiikka ei suinkaan rajoitu vain bloggaamiseen vaan aiheen tiimoilta voi samalla pohtia yhteiskunnallisesti paljon merkittävämpien ammatinharjoittajien kuten lääkärien, virkamiesten ja poliitikkojen rajoja.

Wine is money. Kuva: gourmet.com

Ns. riippumattoman viinijournalismin saralla aivan ensimmäinen ja alkeellisin lähtökohta on kertoa avoimesti lukijoille, mikäli taloudellista hyötyä on saatu – yksittäisestä näytepullosta Barcelonan kevätlämpöön maksetun tuottajavierailun kautta aina vuoden mittaiseen mainossopimukseen lehden sivuilla. Parin viime vuoden aikana tekemieni havaintojen perusteella uskallan todeta, että ko. periaate on bloggarikollegoideni keskuudessa sisäistetty huomattavasti monia ns. pitkän linjan toimijoita paremmin. Eettinen ohjeistus ja huoli blogien piilomainonnasta on täysin turha niin kauan, kuin muillakaan journalismin aloilla ei vastaavia ohjeistuksia ole tai niitä ei noudateta.

Siispä arvon maahantuojat: Teen kanssanne mielelläni yhteistyötä, mutta pöytäni ja omatuntoni ovat puhtaat. Näytepullonne saattaa päätyä haukuttuna someen, järjestämänne tuottajahaastattelu voi käsitellä myös vähemmän positiivisia aihealueita eikä päämiehenne luo tehty tilavierailu välttämättä nosta käsitystäni talon viinien tasosta. Kaikeksi onneksi suurin osa tapaamistani maahantuojien edustajista on nämä perustavanlaatuiset journalismin periaatteet sisäistänyt – mutta kuten yllä mainittu keskustelu kipeästi osoittaa, eivät vielä ihan kaikki.

Eettisesti kestävää viinikevättä odotellen,

Voihan vinetto

ps. Aiemmat mauttomat löydät kätevästi täältä.

 


Paikallislajikkeet kunniaan
Tommi | 8.1.2014

Cabernet Sauvignon ja Merlot ovat nyt virallisesti maailman kaksi viljellyintä lajiketta. How boring is that?

Kannustan kaikkia etsimään uusia suosikkeja äskettäin julkaistussa uudessa tutkimuksessa mainitun kärkikymmenikön ulkopuolelta. Paikallislajikkeet rule ok! Italia, Espanja, Kreikka, … Go for it, et pety.

 


Ilta-Sanomien testissä
Tommi | 28.12.2013

Ilta-Sanomissa patsastelee jälleen (kts. edellinen juttu täältä) ryhmä ns. asiantuntijoita, joukossaan myös allekirjoittanut. Sokkomaistona toteutettu sessio oli kyllä viihdyttävä ja paahteisemman kuoharityylin puututtua joukosta samppanjat erottuivat helposti edukseen. Kaikki eivät toki sakkakypsytyksen luomasta pullaisuudesta juuri perusta, mutta sehän on vain heidän tappionsa…

Kari, kuoharit ja kynttilät – vetää suun virneeseen.

 

 


Hyvää joulua!
Tommi | 23.12.2013

Maukasta ja kohtuullista joulua kaikille Voihan vineton lukijoille. Palaamme lasin ääreen välipäivinä.

(c) Pertti Jarla

 


Yöllisiä tunnustuksia
Tommi | 13.12.2013

Hei. Tilasin juuri 54 pulloa portviiniä. Kiitos.

 


My 15 words of fame
Tommi | 5.12.2013

Voihan vinetto patsasteli mukana Ilta-Sanomien printtiversion tämänpäiväisessä itsenäisyyspäivän kuoharitestissä.

Lindauer Brut vei muita jälleen 100-0 ja annoin sille itsekin parhaat pisteet. 3-4 vuoden verran sakkakypsytettyä samppanjaa eittämättä muistuttava herkku on viime aikaisten hinnankorotustekin jälkeen lähes käsittämätön hinta-laatupommi. Taidankin postata vielä tänään viime keväänä raapustamani arvion tätä hienosta viinistä. Stay tuned.

Edit klo 16:40: Lykkään sittenkin arvion esim. uuden vuoden alusviikolle. Kestätte varmaan.

Testin jälkeen olisi kylläkin hymyilyttänyt paljon luonnollisemmin

 


Michel Laroche ja Domaine d’Henri
Tommi | 4.12.2013

Maahantuoja Vindirekt onnistui täyttämään ravintola Pastiksen lähes koko alakerran, kun maailmankuulun Chablis-ikonin Michel Larochen ranskalaisen hienostunut kutsukirje houkutti paikalle parisenkymmentä herran uudesta perheprojektista kiinnostunutta viinijournalistia.

Mansikkikin olisi halunnut mukaan

Ainakin arvoisat blogittajakollegani Viinipiru ja Madamoiselle de Blancs ovat jo postanneet omat ansiokkaat teksti- ja kuvakollaasinsa session annista, joten myöhäisheränneenä keskityn tässä tiiviisti muutamaan yleiseen huomioon Michelin ja hänen perheensä uuteen hankkeeseen liittyen.

Ahhhhhhhhhhhhh

Tarina on kohdallaan

Kuten kliseinen ”rags-to-riches”, myös klassinen ”suurmiehen paluu juurilleen” vetoaa aina ja kaikkialla. Michelin myytyä suuryritykseksi kasvattamansa Domaine Larochen Pariisin pörssissä listatulle JeanJeanille (nyk. Advini, markkina-arvo tänään 112 m€) hän päätti jättää kaupan ulkopuolelle perheyrityksensä alkuperäisen siemenen eli vanhempiensa 1960-luvun alussa perimän, nykyisin noin 8 hehtaarin kokoisen tilan. Michelin lapset pääsevät nyt harjaantumaan viinibusineksen syövereissä isänsä vuosikymmenten mittaisen kokemuksen tuella ja isänsä, isoisänsä ja isoisoisänsä istuttamien köynnösten katveessa. Talk about heritage.

Ammattimies jaksaa hymyillä vielä viikon Pohjolan-kiertueen lopullakin

Michelin charmi on kohdallaan

Vaikka mies kertoikin viettävänsä yhä enemmän aikaa purjeveneellään (tulevana talvella Panamasta Tahitille), tarvitsee pieni perhetila vetonaulakseen tunnetut kasvot ja Micheliä parempaa spokesmania on tähän tehtävään vaikea kuvitella – niin suvereenisti hän otti yleisönsä haltuun. Samaa mieltä ovat varmasti myös ne samassa tilassa lounastaneet leidit, joille Michel kävi yllättäen ja vuosikymmenten koulimalla charmilla tarjoamassa lasilliset eri viinejään.

Päivän tähti

Viinit ovat kohdallaan

Pastiksen porukan kyökkimän loistavan lounaan kyytiläisinä maistatetut talon ensimmäisen vuosikerran 2012 neljä eri viiniä vahvistivat etiäiseni Domaine d’Henrin laatupotentiaalista, vaikkakin viinit olivat toki aivan liian nuoria esittääkseen koko osaamistaan. Superherkullisen keittiön tervehdyksen kanssa kulautettu perus-Chablis oli kylläkin turhan tylsäteräiseksi malotettuna makuuni hieman pehmeä, mutta kolmen muun osalta rapsakka Chablis-tunnelma osui tarkasti kohdalleen: reipasta mineraalisuutta, happoja, nuoren Chardonnayn kirkasta sitrushedelmää ja hienovaraisen tyylikästä taustatammea. Etenkin kolmantena nautittu, Michelin itse 42 vuotta sitten istuttamista köynnöksistä puserrettu Chablis Premier Cru Fourchaume Vieilles Vignes 2012 nosti innostuksen punan poskille. 10 vuotta lisää ikää ja kyseessä on eittämättä melkoinen herkku.

Perintö kohdallaan

Tuomio

Tämä projekti on tuomittu onnistumaan. Kun tarina, ihmiset ja viinit laulavat samaa aariaa puhtaassa stemmassa, niin menestystä on vaikea estää vaikka yrittäisi. Tulen seuraamaan Domaine d’Henrin kehitystä suurella mielenkiinnolla enkä epäile hetkeäkään, etteikö perheen tavoitteena olisi kasvattaa tilasta merkittävä tekijä Chablis’n pelikentälle. Sen verran kirkas oli Michelin silmissä kokeneen self-made –miehen tuike. Watch this space.

Helmi kanaksi!

 

(maahantuoja siis tarjosi lounaan)

 


Ressitön viikonloppu Seinäjoella pe-la
Tommi | 22.11.2013

Voihan vinetto iskee koko organisaation voimin Seinäjoen yhdistetyille Herkku-, Viini & Olut- ja Kirjamessuille huomenna lauantaina.

Seuraa viiniaiheista keskustelua lauantaina twitterissä hashtagilla #ressitön – luvassa provosointia ja iltaa kohti nousevaa hehkutusta. Ressitön viikonloppu alkaa kuitenkin jo tänään perjantaina, joten haastan koko Pohjanmaan paikalle Seinäjoen Areenaan tarkastamaan tilanteen! Kotiin jääville vässyköille suosittelen hyvän vineton ja Twitterin avaamista lauantaina klo 14.

Kyllä näillä ressi lähtee. Kuva: Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy

 


André Ostertag in da house
Tommi | 19.11.2013

Finnish wine and spirits importer Vindirekt kindly offered a group of young (or at least young-minded) food and wine professionals a nice Friday treat by serving us two interesting gentlemen: Alsace’s biodynamic revolutionary and pioneer André Ostertag of Domaine Ostertag, and Matthieu Perrin of the famous Perrin family – best known for Château de Beaucastel, one of Chateauneuf-du-Pape’s most prized jewels.

Starting today with André and hopefully following later this week with Matthieu, I’ll briefly and bluntly state my feelings about the wines offered to us during the 4-hour Friday vinobath. So brace yourselves, here we go (in order of appearance).

Calm before the storm

The first two wines came from Montsecano – a tiny 7 ha estate set up about 10 years ago by André and his three Chilean friends. Pictures of the main site’s dramatic and steep hillside location in Chile’s cool Casablanca Valley set up the mood for two examples from the estate. Situated only 10 kilometres from the ocean and at 300-500 metres of altitude, the sites are prone to morning fog. André condensed the overriding philosophy of the estate quite eloquently: high in spirit, low in technique. Harvest decisions are always based purely on physiological ripeness of the grapes instead of daily measurements of sugar and acidity. The grapes ripen early compared to most sites in the region, which André likes to merit on the biodynamic (main site Montsecano) and organic (smaller site Refugio) viticulture.

Refugio Montsecano Pinot Noir 2011

The smaller, 2 ha site. Medium deep ruby. Violet, red cherry, soft darkness. Vibrant fruit with good acidity, fine medium strength tannins. Felt like zero oak, which was confirmed by André – instead 12 to 18 months in egg-shaped concrete vats. To drink young.

Montsecano Pinot Noir 2011

Medium deep, slightly purplish ruby. Quite significantly more spicy than the Refugio and also has more personality. A peculiarly salty mouthfeel, demonstrating André’s view of how terroir should be reflected in the glass. Should possess good ageing ability.

And now… The Alsace Crew

After the warm-up it was time for the main course – a selection of eleven Domaine Ostertag whites of Alsace, including a couple of mature examples of the wines’ long-term potential. (Disclaimer: I absolutely love Alsatian white wines in their dry/off-dry, pure, acidic guise.)

According to André, the estate’s grounds hide 15 different types of soil. Only natural yeasts are used alongside bentonite (for fining) and some sulphur as the only additives. And what comes to batonnage… well, Andre does not like it anymore. ”If you need to do it, you have made a mistake somewhere.” And the same goes for green harvest – so there you have it.

Les Vieilles Vignes de Sylvaner 2012

According to André 2012 is overall a very good vintage, and it seems his old Sylvaner vines (up to 75 years old) have done a sterling job at producing a decent example of this quite rarely-seen varietal wine. Rather light yellow in appearance, the surprisingly aromatic nose reveals nice citrus and floral notes. Somewhat fat on the palate but with nice fruitiness. Still, fat is fat and for me it rarely works in young bottlings without some overriding aromatic compensation e.g. by a rough herbal edge.

Pinot Blanc Barriques 2011

One of the intricacies of Alsatian appellation rules, this one is actually only 50 percent Pinot Blanc and 50 Auxerrois. Auxerrois is very low in acidity but strong in fruit, so in an academic sense it can complement Pinot Blanc’s often austere acidity quite well. Lightish but vibrant yellow. Both the nose and palate exhibit rich and ripe, but still sufficiently subdued, tropical fruit covered by a thin layer of oak- and malo-inspired creaminess. Interesting, but for me more of a one night stand than a long-term romance.

Riesling Vignoble d’E 2011

The Riesling notes on the nose are not too apparent but still immediately mouthwatering. However, while it seemed many others particularly enjoyed this one, a hint of peculiar gummybear sweets in the aromatics blew it for me. The best part of the wine is clearly its unique mouthfeel, with pronounced acidity and identifiable tannic structure! The fruit is ripe but not overly so.

Riesling Fronholz 2011

Fronholz is a particularly sunny and windy hill of quartz and white sand, situated (by Alsatian standards) quite far away from the Vosges mountain range. With its salty backend, this minerality-driven wine is also rich in fruit and has significantly more weight and alcohol than the Vignoble d’E. Both the fruit and acidic structure can easily take on another 15 years of bottle age. Quite impressive but way, way too young to be enjoyed today.

The Man himself: André Ostertag

Riesling Grand Cru Muenchberg 2011

This Grand Cru site is typified by the red sandstone and volcanic elements of the soil. Three different labels can be seen in the bottles of this vintage (nine were actually produced but was deemed too much)! Despite the malo this off-dry is quite austere in the entry, but provides good intensity and length towards the back end. Delicious, but still a baby. Probably quite versatile as a food wine: fish, seafood, white meat, cheese.

Riesling Grand Cru Muenchberg 1982

As a dedicated lover boy of mature Rieslings, this one managed to raise my heartbeat before even sniffing at the glass. As an interesting side story, ’82 was André’s first Muenchberg and was bottled in the then-required 70cl bottles (75cl only from ‘83 onwards). While the appellation rules were quite different from today (i.e. way too loose in the form of high crops and low concentration), also picking was done earlier than now, resulting in greener notes, more acidity and less outright fruit in the finished wine. As a result André considers the ’82 to be “not the best vintage”. However, the earthy/stony/flinty nose got me going immediately and while this absolutely bone dry wine has hardly any primary fruit left, it is still amazingly and vibrantly acidic and fresh, making it feel on the palate like a young wine in the first half of its first decade. Talk about deception! André’s food pick: parmigiano cheese. Even with its shortcomings, for me this was the wine of the evening and the one I will reminisce with warmth for years to come.

A360P Pinot Gris Grand Cru Muenchberg 2011

Friday’s final expression of the Muenchberg site. One of the wines that earned André his non-conformist reputation, it was originally rejected at the local AOC panel tastings (last occurrence in 2000) as atypical of the region, meaning the wine had to be labeled differently to keep it outside the official appellation rules – hence the A360P name, referring to the cadastral name of the Pinot Gris plot. After gaining international reputation the wine was finally “accepted” so the official Grand Cru labeling can now be used. Fermented and aged in barrel (including new, preferably local Vosges oak) – something André feels is important to balance the character of the variety as it is picked early to ensure complete dryness in the finished wine instead of the more typical off-dry style. Somewhat deeper in colour compared to the Rieslings. Amazing structure! Oily tropical fruit is supported by sharp acidity and some tannins from the oak ageing. Very, very powerful.

Pinot Gris Zellberg 2010

Moving on to another site. Again, barrel fermented and aged, including new oak. Despite of what was said above, this one seems off-dry on the palate – I wonder whether it is actual residual sugar or whether it could be due to the rich fruit and oak? In any case I preferred the Muenchberg cousin to this one.

Pinot Gris Zellberg 1996

The 17-year-old big brother of the previous wine. 1996 was the coolest vintage in 20 years, with very little rain. If there ever was a dictionary definition for a truffle nose in wine, this has to be it! While it is apparently typical of a mature cool vintage Pinot Gris, the pungent truffle covers everything else that the wine might have to offer. Too much is too much and so I can’t see much other point in this one except to try it with a rich truffle risotto and see what happens.

Gewurztraminer Vignoble d’E 2009

With potential alcohol of 14-15 percent and the variety’s inherently low acid levels, Ostertag always balances its GWT’s with some residual sugar (here, 35 g/l). This weighty, ripe and super spicy Gewurz was slightly too concentrated for my taste.

Gewurztraminer Fronholz Vendanges Tardives 2010

Moving into the sweet territory with the last, late harvest wine’s 100 g/l residual sugar. Dried fruit and light botrytis have taken over the typical Gewurz aromas on the nose. The palate is sweet but extremely fresh and finishes long and pleasantly (and surprisingly) off-dry. Indeed very nice and has easily another 10 years ahead of it.

***************

And that’s it, not quite so brief after all. None of these wines is available in Alko but at least some of them can be found in a reasonable selection of Finnish restaurants. In any case it was not a bad way to kick off Friday evening, so many thanks to Vindirekt.

ps. I just noticed that my dear and astronomically more famous colleague Arto Koskelo has written a piece on the same tasting so it should be interesting to compare our notes – as long as everyone understands that in case the notes differ, Arto is always the one that got it wrong…

 


Maanantain Mauton: Munattomat arviot
Tommi | 11.11.2013

Tehdäänpä myöhäisen maanantai-illan ratoksi pieni ihmiskoe ja suoritetaan hieman normista poikkeava sokkomaisto. Tällä kertaa emme nimittäin maistakaan viiniä itseään vaan siitä kirjoitettua arvostelua.

Kysymys kuuluu: Kuinka monta tähteä sai alla toistetun arvostelun kohteena ollut viini?

”Puhdaspiirteinen, mutta varsin hento tuoksu. Siinä on punaista omenaa, päärynää ja kypsän sitrusmaista vivahdetta. Puolikuiva maku seuraa hentoaromisuudessaan tuoksua. Viinin makeaa makua ryhdittää sitrusmainen hapokkuus, joka tekee viinistä tasapainoisen. Kokonaisuus jättää kypsän persikkaisen ja persikan kiveä muistuttavan jälkivaikutelman.” (Lähde: Viinistä viiniin, 29.7.2013)

Jaahan. Kyseessä on siis puhdaspiirteinen ja tasapainoinen puolikuiva viini, josta voi löytää hentoja omenan ja päärynän sekä kypsän sitruksen ja persikan aromeita. Onpa kertakaikkisen kiva kuvaus. Ei siis muuta kuin samalta seisomalta kauppaan ja herkku kotiin aasialaishenkisen dinnerimme kyytipojaksi. Vieraillakin on varmasti kivaa.

No ei olisi ollut, jos tarina pitäisi paikkansa. Viini sai arvion kirjoittajalta nimittäin… wait for it… nolla tähteä – siis absoluuttinen nollapiste, zero poäng. I’ve said it before and I’ll say it again:

Esimerkki kuvaa kipeästi monia nykypäivän medioita piinaavaa särmättömyyttä. Tekstien sähkömagneettisen varauksen analysointi on turhaa, kun kaikki kielteisyyteen viittaavat konnotaatiot poistetaan tai kätketään monitulkintaisiin kiertoilmauksiin. Kaikista kulmistaan pieteetillä pyöristetty, (förlåt mig!) ruotsalaishenkinen pahan mielen aiheuttamisen viimeiseen asti välttely maksimoi tasapaksuuden ja minimoi terveellisen ja puhdistavan keskustelun ja samalla siitä kumpuavan kehityksen. Kun kellään ei saa olla paha mieli, niin kellään ei myöskään ole kivaa. Tasa-arvo sentään toteutuu.

Viiniarvioita monesti vaivaava tauti on vallalla myös muualla ja esimerkiksi tietyillä kulttuurin aloilla aidosti omalla äänellään puhuvat kriitikot ovat tänään enemmän poikkeus kuin sääntö. Arvion sisältöä parempi indikaatio tuotteen, teoksen tai tapahtuman arvottomuudesta sen arvioitsijan silmissä tuntuukin nykyään olevan arvion puuttuminen – toisin sanoen passiivis-aggressiivisessa hengessä toteutettu kohteen tuomitseminen ikuiseen unohdukseen.

Itsekin olen vasta näin 35-vuotiaana herännyt ihmettelemään, kuinka yleistä ristiriitojen välttely ja ihmisten yleinen pumpulissa pyörittely on myös meidän kulttuurissamme ja kuinka usein itsekin siihen syyllistyn. Asian ymmärrettyäni en ole enää kokenut tarvetta ihmetellä ns. perinteisen median kykenemättömyyttä puolustaa paikkaansa muuttuvassa maailmassa. Eksponentiaalisesti kasvavan sisältökaaoksen joukosta voi jatkossa erottua yhä nuorempana medialukuikään kasvavia uusia sukupolvia kiinnostavalla tavalla vain esittämällä kärkeviä, mutta samalla aitoja ja huolella argumentoitavissa olevia mielipiteitä. Maksavan asiakkaan näkökulmasta viihdyttävyyskään ei ole pelkkää syntiä, sillä faktat saa kyllä suoraan uutistoimistostakin.

Siinäpä ohjenuoraa itse kullekin. Vanhoja arvioitani (esimerkki, toinen ja kolmaskin) ja monien bloggarikollegoiden viihdyttäviä tekstejä selaamalla voin onneksi todeta, että kenties toivoakin on vielä. ’Cause wine’s worth it.

Öitä.

ps. Aiemmat Mauttomat löydät kätevästi täältä.