Alkon uutuudet / kesäkuu 2014
Tommi | 24.6.2014 | 20:15

Voihan vinetto testasi jälleen läpi Alkon uutuudet, jotka tarjoavat kesälomien ratoksi useita tutustumisen arvoisia pullotteita sekä valkoisten että punaisten pataljoonista. Etenkin kolme hienosti kypsynyttä herkkua saivat monopolin nuoreen ja suoraviivaiseen peruskauraan kyllästyneen nenäni villiintymään lähes euforiseen kesätunnelmaan. Enää tarvitaan se kesä.

(kuvat Alko; viinit luokittain aakkosjärjestyksessä)


HUIPUT

Matarromera Prestigio 2005 (PUNA)

Alko 484297 (29,90 e)
Rypäleet: Tempranillo, Cabernet Sauvignon, Merlot
Maa / alue: Espanja / DO Ribera del Duero
Tuottaja: Matarromera

Jo lähtökohtaisesti on mahtavaa saada monopolin valikoimaan valmiiksi kypsytetty Ribera del Duero. Läpinäkymättömän syvä tiilenpuna. Herkullinen, jo mukavasti kehittynyt profiili tarjoilee kuivattuja hedelmiä, mausteita ja jopa suklaata. Maku on täyteläinen ja tanniininen hedelmähappojenkin tukiessa kokonaisuutta hyvin. Tuhti ja konsentroitunut maku kantaa pitkälle jälkimakuun ja kokonaisuus on silti suhteellisen raikas. Hieno viritys, joka kestää kellarissa vielä toiset 9 vuotta. Tanniinit kipristelevät ikenissä vielä pari minuuttia nielaisun jälkeen. Tuhdeille liharuoille.

McGuigan Bin 9000 Semillon 2007 (VALKO)

Alko 573077 (24,50 e)
Rypäleet: Sémillon
Maa / alue: Australia / Hunter Valley
Tuottaja: McGuigan Simeon Wines

Hunter Valleyn legendaarisia Semillon-viinejä näkyy Alkon hyllyillä aivan liian harvoin, mutta nyt valikoimaan on saatu jo mukavasti vuosia vyön alle kerännyt McGuiganin tuotos. Tämän kohdalla rehellisesti sanoen toivoin etukäteen, että laatu vakuuttaisi. Keskisyvää lähestyvä kullankeltainen. AAAAH, mikä ihana tuoksu. Keltaluumu, reilu yrttisyys ja pulloiän suoma kevyt petrooli sulautuvat kepeän 11 voltin myötä leijuvan seksikkääksi valkoviinikokemukseksi. Reilu hapokkuus suo vielä useita kellarivuosia lisää. Ostoslistalle meni.

Quinta da Bica Reserva 2004 (PUNA)

Alko 449307 (20,10 e)
Rypäleet: Touriga Nacional, Alfrocheiro, Jaen, Tinta Roriz
Maa / alue: Portugali / DOC Dão
Tuottaja: Quinta da Bica

Pienen perhetuottajan kymmenvuotias punkku Portugalin pohjoisen puoliskon keskiosista. Erittäin syvä rubiini/tiilenpuna. Ikääntynyttä vuosikertaportviiniä muistuttava tuoksu viestii kuivattuja hedelmiä, nahkaa ja mausteita – maan kuningaslajike Touriga Nacional hieroo jälleen hajuepiteeliä nautinnollisesti. Täyteläinen ja tanniininen maku seuraa tuoksua ja on kerrassaan hieno. Kypsyy hyvin vielä 5-8 vuotta. Alan pikku hiljaa olla vahvasti sitä mieltä, että Portugali ei juurikaan petä 20+ –hintaluokassa.


KIITETTÄVÄT

Belgvardo Vermentino 2013 (VALKO)

Alko 513027 (14,90 e)
Rypäleet: Vermentino
Maa / alue: Italia / IGT Toscana
Tuottaja: Marchesi Mazzei

Mielenkiintoinen ja ruokaviinien luvattu lajike, tällä kertaa Toscanan länsirannikolla sijaitsevalta Maremman viinialueelta. Vaalea keltainen. Erittäin kutsuva tuoksu, jossa kypsää sitrusta, karviaismehuisuutta ja yrttejä. Rapsakka hapokkuus tekee tästä erinomaisen ja monipuolisen ruokaviinin.

Roger Champault Sancerre les Pierris Rosé 2013 (ROSÉ)

Alko 480987 (15,43 e)
Rypäleet: Pinot Noir
Maa / alue: Ranska / AC Sancerre
Tuottaja: Roger Champault

Pinot Noirista puserrettu ja paremmin Sauvignon Blanceistaan tunnetun Sancerren alueen perherosé. Houkuttavan haalea pinkki. Herkullinen tuoksu, jossa jo etukäteen maukkaan oloista punaista marjaa. Erittäin hapokas ja pari päivää liian raa’an punaherukan dominoima makumaailma on erittäin raikas. Toimii.

Rotari Rosé Brut 2010 (KUOHU)

Alko 571003 (3,88 e / 0,20 l piccolo-pullo, kokonainen pullo on 13,95 e)
Rypäleet: Pinot Noir, Chardonnay
Maa / alue: Italia / DOC Trentino
Tuottaja: Mezzacorona

Suuren osuuskuntatuottajan maukas Brut on jo kokeiltu aiemmin ja odotukset tähänkin vuosikertakuohuvaan olivat korkealla. Todella kaunis oranssin ja pinkin rakkauslapsi. Hentoa punaista marjaa ja kevyttä paahteisuutta. Maukas, hienostuneen hedelmäinen ja punaherukkaisen vadelmainen kokonaisuus. Mukavat, pienet kuplat. 3,5 vuoden ikä ei tunnu vielä missään vaan tämä – tai ainakin normipulloon pakattu versio – kestäisi varmaankin toisen mokoman. Hieno aperitiivi, salaatit, kevyet kala- ja äyriäisruoat, sushi. Jes!

Santa Helena 100+ Parras Viejas Cabernet Sauvignon 2011 (PUNA)

Alko 443067 (29,90 e)
Rypäleet: Cabernet Sauvignon
Maa / alue: Chile / Colchagua Valley (Rapel)
Tuottaja: VSPT

Yli satavuotiaista köynnöksistä puserrettu chileläinen – hei Old World, repikää siitä! Syvä, tiilenpunaan reunoilta taipuva rubiini. Mustaherukka ja -pippuri nousevat keihäänkärkenä esiin tammenkin maustamasta tuoksusta. Pelot yliuutetusta uuden maailman pommista häipyvät onneksi taustalle herkun valuessa parempaan talteen pitkin limakalvoja. Täyteläinen – kyllä. Tanniininen – kyllä. Fokusoitunut – kyllä. Hilloinen – ei. Melko elegantti vanhojen köynnösten taidonnäyte melkein kohtuuhintaan.

Tarapaca +Plus Organic Red Blend 2011 (PUNA)

Alko 420157 (15,99 e)
Rypäleet: Syrah, Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc, Petit Verdot
Maa / alue: Chile / DO Maipo Valley
Tuottaja: Viña Tarapacá

Syvä purppura. Bordeaux-blendiä muistuttava tuoksuprofiili on yllättävän nuorekas ja raikas. Makuunkin seuraavat boysenmarja ja mustaherukka yhdistyvät maukkaasti kevyeen savuisuuteen ja mausteisiin. Tanniinit ovat reippaat, joten tässäpä erinomainen nuori viini punaiselle lihalle. Viini onnistuu olemaan makoisa menemättä liiallisuuksiin konsentraation, uutoksen tai tammen kanssa. Kypsyy halutessasi hyvin useamman lisävuoden.

Trapiche Finca Suarez Lastra Malbec 2010 (PUNA)

Alko 405047 (29,90 e)
Rypäleet: Malbec
Maa / alue: Argentiina / La Consulta (Uco Valley, Mendoza)
Tuottaja: Bodegas Trapiche

Rikollisen painava pullo ja tällä perusteella olin jättää tyystin suosittelematta. Ei mitään järkeä! Läpinäkymätön purppura. Konsentroituneen karhunvatukkainen ja muhevan tamminen tuoksu. Tämä laadukas ja erittäin täyteläinen Malbec lienee monille liikaa tuhdin ja hilloisen kanssa leikittelevän tummamarjaisuutensa kanssa, mutta toisaalta se tarjoaa mahdollisuuden kokea kympin perus-Malbecista poikkeava elämys. Päihittää harmillisesti itselläni kypsytyksessä olevan vuoden 2007 Trapichen tarha-Malbecin. Kokemuksen keskisyvällä rintaäänellä ainakin porotournedos toimii näiden kanssa erinomaisesti.


MUUT / HYVÄ HINTA-LAATU

Babylon’s Peak Shiraz Grenache 2012 (PUNA)

Alko 485137 (9,98 e)
Rypäleet: Shiraz 75 %, Grenache 25 %
Maa / alue: Etelä-Afrikka / WO Swartland
Tuottaja: Babylon’s Peak (nettisivu on vielä työn alla)

Detaljit ja kuvaus Voihan vineton juhannussuosituksessa.

 



Alkon uutuudet / helmikuu 2014
Tommi | 19.2.2014 | 18:30

Alkon uutuudet tarjoavat helmikuussa (muutamilla tammikuun viineillä höystettynä) tämän jalon lajin koko kirjon: kaikkea lähes täydellisestä viinikokemuksesta täysin yhdentekeviin pullotteisiin. Parin viikon bloggaustauolta palannut Voihan vinetto ahkeroi jälleen juuri sinun vuoksesi ja poimi parhaat päältä. Ilahduttavasti joukkoon mahtui useampikin hyvän hinta-laadun tuotos.

(kuvat: Alko ellei toisin mainittu; viinit aakkosjärjestyksessä)


HUIPUT

Kopke 30 Years Old Port (PORT)

Alko 340447 (99,90 e)
Rypäleet: Touriga Nacional, Tinta Roriz, Touriga Franca, Tinta Barroca
Maa / alue: Portugali / Douron laakso
Tuottaja: Kopke / Sogevinus Fine Wines Group

Lyhyt kuvaus: Keskisyvä kastanjanruskea. Kevyen sherrymäisesti hapettunut tuoksu on upean pähkinäinen ja kuivattuja hedelmiä muistuttava. Huikea makuprofiili huipentuu todella pitkään jälkivaikutelmaan, josta voi poimia fariinisokeria, paahdettua kastanjaa, pomeranssia, kevyttä voimaisuutta ja mantelia. Voiko tätä edes sanoin kuvata? Ahhhhhh. Lähes täydellinen viinikokemus. Todella pitkä. Mieletön. Huikea. Käsittämätön. (vink vink: Helsinki-Vantaalla Finskin myymälässä puolikas pullo irtosi ainakin uuden vuoden tietämissä alle kolmeen kymppiin)

Täydellisyyttä lasissa. (Kuva: Voihan vinetto)


KIITETTÄVÄT

Conde de Superunda 2009 (PUNA)

Conde de Superunda

Alko 460537 (25,20 e)
Rypäleet: Syrah, Carignan
Maa / alue: Chile / Maule Valley
Tuottaja: Miguel Torres Chile

Lyhyt kuvaus: Testaajansa usein palkitseva Syrah-Carignan –sekoite. Läpinäkymätön violetti. Tammea, karhunvatukkaa ja mustikkaa täyteläisessä ja tuhdissa paketissa. Carignanin jännittävä ja tunnistettavan omintakeinen kitalakifiilis tuntuu lopussa hauskasti. Alkoholia voltti liikaa, mutta kokonaisuus toimii.

Osborne Manzanilla (SHERRY)

Osborne Manzanilla

Alko 360944 (7,04 e / 0,375 l)
Rypäleet: Palomino
Maa / alue: Espanja / DO Manzanilla
Tuottaja: Bodegas Osborne

Lyhyt kuvaus: Lähes vedenvaalea keltainen. Huikea tuoksu: pähkinää, mantelia, suolaisuuden tuntua (mille suola tuoksuu?). Slurrrrrps. Tyypillistä sherryä pehmeämpi maku on sekin upea, joten en voi kuin taas kerran ihmetellä herkullisten kuivien sherryjen halpoja hintoja. Ihmiset hyvät: 7 euron hintaan ostakaa hyllyt tyhjäksi ensi tilassa.

Wagner Stempel Siefersheimer Weissburgunder 2012 (VALKO)

Wagner Stempel Siefersheimer Weissburgunder

Alko 552947 (20,10 e)
Rypäleet: Weissburgunder (Ranskassa Pinot Blanc, Italiassa Pinot Bianco…)
Maa / alue: Saksa / Qualitätswein Rheinhessen
Tuottaja: Weingut Wagner-Stempel

Lyhyt kuvaus: Vaaleankeltainen. Nenässä kypsää sitrusta, yrttejä, kevyttä kermaisuutta. Hapokas ja kuiva (joskin ripauksella jäännössokeria terävimmistä kulmistaan pyöristetty) maku on Pinot Blanciksi reippaan hedelmäinen. Hieno lajiketulkinta ja maukas ruokaviini ainakin kanalle ja kalalle. Näin on näpyttimet.


MUUT / HYVÄ HINTA-LAATU

Montes Twins 2012 (PUNA)

Montes Twins 2012

Alko 463417 (11,90 e)
Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Malbec, Tempranillo
Maa / alue: Chile / DO Valle de Colchagua
Tuottaja: Montes

Lyhyt kuvaus: Lähes läpinäkymätön tumma purppura. Mustaherukkaa, tammea, karhunvatukkaa. Täyteläinen ja tanniininen suutuntuma tarjoaa tuoksun aromien lisäksi kevyttä mokkaa. Hyvä rakenne monipuolisille liharuoille. Useita viinejä Alkoon saaneen chileläistuottajan astetta erikoisempi etiketti vetää suupielet ylös.

Old Coach Road Unoaked Chardonnay 2013 (VALKO)

Old Coach Road Unoaked Chardonnay

Alko 551987 (12,78 e)
Rypäleet: Chardonnay
Maa / alue: Uusi-Seelanti / Rabbit Islandin viinialue, Eteläsaari
Tuottaja: Seifried

Lyhyt kuvaus: Vaalea keltainen. Raikasta sitrusta, kevyttä melonia. Hapokas maku tarjoaa samaa ja lopputuloksena on raikas ja hintaluokkaansa mitä mainioin tammittamaton Chardonnay. Keksitkö muuten toista lajiketta, jonka tammituksesta tai sen puutteesta pitäisi erikseen varoittaa?

Savia Viva Familia Tinto A 2011 (PUNA)

Savia Viva Familia Tinto A

Alko 477357 (8,26 e)
Rypäleet: Syrah, Merlot, Tempranillo
Maa / alue: Espanja / DO Penedès
Tuottaja: Parés Baltà

Lyhyt kuvaus: Perheyritys luottaa luomupunkussaan tarinan voimaan, sillä takaetiketti kertoo viinitalon omistajaperheen romanttisesta häämatkasta 1970-luvun Suomeen. Keskisyvä rubiini. Marjaisuutta, muhevaa maustetta ja maan aromeja. Rakenteeltaan keskitäyteläinen ja yllättävänkin tanniininen. Karpaloinen jälkimaku viimeistelee mukiinmenevän kokonaisuuden. Plussaa myös ympäristöystävällisen kevyestä lasipullosta. Monipuolisesti liharuokien seuraan: esimerkiksi padat ja curry-bbq-kastikkeessa pitkään haudutettu possu.

 



Lobetia Tempranillo Syrah 2012
Tommi | 20.7.2013 | 08:00

Alko 486818 (8,98 e)
Rypäleet: Tempranillo, Syrah
Maa / alue: Espanja / Vino de la Tierra de Castilla (La Mancha)
Tuottaja: Dominio de Punctum

Kuva: Alko

Taustaa: The future is here! Kun viinin myynti Suomessa 15 vuoden päästä vihdoin vapautuu, täyttyvät markettien hyllyt yli yön näistä kätevistä, ympäristöystävällisistä ja edullisista mehupakkauksia muistuttavista viinitölkeistä. Nämä, jos mitkä, brändäävät viinin tehokkaasti arkiseksi virvoitusjuomaksi ja siitäkös vielä äläkkä saadaan aikaan. Alkon vastuullisilla hyllyillä viinin vastaava jokapäiväistäminen on kuitenkin ihan ok, joten toistaiseksi moralistirintamalla on ollut melko hiljaista. Monopolin valikoimista löytyykin (ainakin itselleni yllätyksenä) jo parisenkymmentä litran kartonkia. Eittämättä juuri arkipäiväiseen kulutukseen suunnattujen vinettojen joukossa vain yhden hinta yltää niukasti yli yhdeksän euron maagisen rajan. Siis per litra.

Vuonna 2005 perustettu luomu- ja biodynaamisesti viljeltyihin viineihin keskittyvä perheyritys Dominio de Punctum on saanut valikoimiin Lobetia Tempranillo Syrah –nimisen luomusekoitteen. Muovikorkki auki ja kimppuun!

Silmä: Keskisyvä, hieman purppuraan vivahtava rubiini.

Nenä: Erikoinen. En onnistu tunnistamaan kumpaakaan rypälettä, vaikka ne ovat tiedossa. Alkon uuden tuotetietopolitiikan seurauksena lajikkeiden sekoitussuhde jää hämärän peittoon, joten on myös vaikea sanoa, mitä ihan tarkalleen ottaen kannattaisi etsiä. Löydän kuitenkin kevyen mausteista mansikkamehua sekä muuta, hieman häiritsevällä tavalla karkkisen esanssista marjaa.

Suu: Keskitäyteläinen, keskitanniininen, keski- tai vähähappoinen. Kitalaessa ja nenäontelossa leijuu itse tehtyä mansikkahilloa, mustikkaa sekä kevyitä mausteita. Kokonaisuus on aavistuksen vetinen, mutta tuoksun esanssisuus ei onneksi ole enää aivan eturivissä. Hieman suolaisen ruoan kanssa puutteet jäävät taka-alalle ja reilun marjainen hedelmä nousee paremmin framille.

Käyttö: Pizza, kevyet grilliruoat.

Tuomio: Rehellisesti sanottuna toivoin salaa, että tämä olisi ollut parempaa. Toisaalta jos Suomen veroilla ja Alkon hinnoittelukaavoilla saadaan litran tölkki hyllyyn alle yhdeksällä eurolla, niin ei voi liikoja odottaakaan (kts. erääseen aiempaan arvioon liittynyt selostus halpojen viinien hinnoittelusta). Juuri tätä kamaa saa nimittäin Espanjan marketeista yhdellä isolla kolikolla, tai vähän alle. Pakkaustapa on joka tapauksessa tulevaisuutta, joten bring it on! Ilmainen konsulttivinkki Alkolle: laittakaa hakuun yksi 12 euron tölkki ja tulette hämmästymään.

(maahantuojan näytetölkki)

 



QP 2009
Tommi | 9.7.2013 | 08:00

Alko 441117 (14,95 e)
Rypäleet: Tempranillo 100 % (näin Alkon mukaan; tuottajan sivujen perusteella myös Graciano ja Garnacha Noir)
Maa / alue: Espanja / DOCa Rioja
Tuottaja: Maetierra Dominum (Vintae) (ei siis Alkon tietojen mukainen Bodega Classica)

Kuva: Alko

Taustaa: Alkon tuotetiedot ovat hämmentävän usein ristiriidassa tuottajan omien nettisivujen tarjoaman informaation kanssa. Avoimeksi jää, kummassa päässä epätarkkuudet oikein tapahtuvat (vai onko kyseessä esimerkiksi maahantuojan virhe) ja mihin tietoihin voi kuluttajana oikeasti luottaa. Tässäkin Riojan vinetossa tuottajana on Vintae-konsernin nettisivujen perusteella viinitila Maetierra Dominum eikä suinkaan Alkon tietojen mukainen (samaan konserniin kuuluva) Bodega Classica. Pullote ei myöskään välttämättä ole Alkon tietojen mukainen sataprosenttinen Tempranillo-lajikeviini, vaan mukana saattaa hyvinkin olla nettisivujen vinkin mukaisesti vähän Gracianoa ja Garnachaa (=Grenache).

16 kuukautta kalliissa ranskalaisessa tammessa selittää osaltaan 15 euron hintalappua. Laadukkaat riojalaiset kuuluvat yleisesti ottaen suosikkeihini (rehellisyyden nimissä on toki todettava, että ”suosikkeja” on tilanteesta ja vuodenajasta riippuen monia), mutta ylitsepursuava tammitus on yleensä tehokas tunnelman tappaja. Saa nähdä, onko tässä onnistuttu pitäytymään kohtuuden puolella.

Silmä: Keskisyvä/syvä purppura.

Nenä: Herkullinen. Tyylikästä tammea, mausteisuutta, tummaa kirsikkaa, vadelmaa, nahkaisuutta, multaa.

Suu: Herkullinen ja tasapainoinen. Tuhtia tummaa hedelmää, pehmeät tanniinit, reiluhko hapokkuus ja ranskalaisen tammen tyylikäs mausteisuus yhtyvät komeaksi kokonaisuudeksi. Paahteinen ja pitkä jälkimaku viittaa myös kuivattuihin marjoihin.

Käyttö: QP on erinomainen ruokaviini riistalle, lampaalle, yrttisille lihapadoille ja medium+ -kypsille pihveille. Dekantoi muutama tunti, niin monipuoliset aromit pääsevät kunnolla esiin.

Tuomio: Odotukset komeasti lunastanut, laadukas Riojan lahja maailmalle. Jee! Tätä voi halutessaan myös kypsytellä useita vuosia.

(maahantuojan näytepullo)