Avainsana:
Maanantain mauton: surkeussokeri
Tommi | 12.5.2014 | 18:30

Juttelin männä viikolla parin ruotsalaisen maahantuojan kanssa ja he valottivat minulle ansiokkaasti sikäläisen markkinan erikoisuuksia. Lähinnä Tukholmaan keskittyvän samppanjamanian lisäksi Ruotsiin on parin viime vuoden aikana iskenyt uskomattomat mittasuhteet saanut jäännössokeristen punaviinien invaasio.

Ensin nostivat päätään venetolaiset, nuo alkuperäiset rypäleiden osittaiseen kuivatukseen perustuvan appassimento-tekniikan mestarit. Heidän lempilastensa amaronen ja ripasson myynnin ampaistua jyrkkään nousuun on sokerivaunun kyytiin hypännyt myös koko muu Italia ja etenkin edullisista volyymiviineistään tunnetut, Apulian kaltaiset eteläiset maakunnat. Jopa aiemmin niin luotettavan Veneton keskimääräinen laatu on kärsinyt valtaisan inflaation, kun liitoksistaan jo moneen kertaan revenneeseen markkinarakoon tungetaan kiihtyvällä tahdilla kakkoslaadun raaka-aineista mahdollisimman halvalla tuotettua (mutta onnistuneesti pakattua) tuubaa. Ilmiö on – joskin toistaiseksi pienemmässä mittaluokassa – valitettavan tunnistettava myös kotoisen monopolimme hyllyiltä.

 

Formula for success

Veneton perinteisten laatutuottajien puntissa tutisee varmasti pelko pysyvästä haitasta alueen brändille – siellä kun on lähihistoriassa tehty sama virhe. Soaven, tuon Veneton mainion valkkarin, maine tuhottiin vuosikymmeniksi 1970- ja 80-lukujen massiivisella dollarin kuvien motivoimalla ylituotannolla. Volyymin joustaessa jälleen jatkuvasti ylöspäin laatu joustaa väistämättä alaspäin ja alsacelaisen Claude Gisselbrechtin minulle esittelemä termi misery sugar, surkeussokeri, on jälleen enemmän kuin osuva. ”It means sugar that hides the misery of the wine.”

Ilmiö on Ruotsissa vahvasti sidoksissa siihen, että peräti 60 prosenttia viineistä myydään siellä laatikoissa. En sinänsä dissaa monissa yhteyksissä käteviä bäggäreitä, mutta länsinaapurissa merkittävä osa pakkausmuodosta edustaa nimenomaan juuri tätä yhtä ja samaa viinityyliä. Niinpä uskomattomat määrät 8-20 sokerigrammaa litralta sisältävää bulkkia survotaan Italian satamista joka viikko kohti Pohjoismaiden lukratiivisia markkinoita. Kun vielä Italian oma Primitivo-rypälekin nimetään pakkauksissa paremmin myyvän Amerikan-siskonsa mukaan Zinfandeliksi, voi perinteikkään viinimaan todeta myyneen sielunsa kruunut silmissään kiiltäen.

Tapaamieni maahantuojajentlemannien mukaan tilastoista voi tällä hetkellä suoraan todeta, että aiemmin kuivaksi käytetyn punaviinin valmistuksen muokkaus nyt kevyesti jäännössokeriseksi nostaa automaattisesti myyntikäyrän kulmakerrointa. Kaksi kolmasosaa Ruotsin myydyimmistä viineistä on italialaisia – ja kyllä, melkein kaikissa on jäännössokeria. Samalla viinijournalistien perinteinen yksinvalta maahantuojien tärkeimpänä mainoskanavana on lakonisen kommentin perusteella tullut tiensä päätökseen: ”It used to be 100% journalists. Now it’s 20% journalists and 80% sugar.” Vahva ehdokas Voihan vineton Quote of the Year 2014 -kilpailuun.

Pohjolan kolme vierekkäistä monopolimarkkinaa tarjoavat kaupallisen koulutuksen oppikirjoihin erittäin mielenkiintoisia case studyja. Viini – aivan kuten muutkin kulutustavarat – ovat toki moninaisten syklien armoilla ja ennustankin jäännössokeristen punaviinien suosion hiipuvan pikku hiljaa klassisten muotioikkujen tapaan normaalimpiin mittasuhteisiin. Toivon kuitenkin samalla, että ne onnistuvat nyt suosionsa huipulla paistatellessaan johdattamaan mahdollisimman paljon uusia ihmisiä viinin ja viinikulttuurin pariin.

 


Avainsanat:

Voihan vinetto goes Exotique: Intia
Tommi | 11.1.2014 | 07:30

Jälleen yksi viinineitsyys tuli korkattua, kun blogin Exotique-sarjaa jatkaa tänään intialainen Sula Zinfandel. Parin kuukauden nimellistä tynnyripyrähdystä lukuun ottamatta viini on terästankkitekoa eikä sen rypälevalinta yllätä – olihan toisena 90-luvun puolivälin jälkeen perustettujen tarhojen istuttajana talon kalifornialainen viinintekijä.

Intia on viinimaana useimmille täysin tuntematon suuruus, mutta sen viinituotanto ja viinien tunnettuuden kasvu ovat joka tapauksessa vahvassa kasvussa. Viime vuosikymmenen aikana Intian viiniteollisuus kasvoi keskimäärin rapsakkaa 25-30 prosentin tahtia eikä tahti ole siitä juurikaan hidastunut.

Kaikkiaan noin 100.000 hehtaarin laajuiset rypäletarhat ovat levittäytyneet koko maahan sen luoteisosista aina eteläisimpiin osavaltioihin asti. Maharashtran ja Karnatakan osavaltiot kattavat kuitenkin yhdessä yli 90 % istutuksista ja lähes 80 % tuotetuista rypäleistä. Viinien tuotantoon käytetään laajasta viljelyalasta huolimatta vain 1-2 prosenttia kerätyistä rypäleistä. Sää, maaperä ja muut viljelyolosuhteet (kuten myös tarhojen hinta) vaihtelevat pitkässä maassa suuresti – aivan kuten Euroopassa vaikkapa Saksan ja Italian välillä.

Sula Vineyards on kasvanut perustamisensa jälkeen aggressiivisesti. Nykyisellä 6,5 miljoonan pullon vuosivolyymillä se on jo maan suurin viinintuottaja, mikä on kova saavutus huomioiden yhtiön vain 15 vuoden historian. Maan viiniteollisuus on kuitenkin jatkuvassa myllerryksessä ja voimasuhteet saattavat ulkomaisten investointien myötä muuttua nopeastikin. Sula Zinfandelin ”kotona” Nashikissa mm. Moët & Chandon rakentaa parhaillaan omaa tuotantolaitostaan.

Arvio: Sula Zinfandel 2011

Alko 422457 (11,30 e) (Huom. Alkossa jo tuore vuosikerta 2012)
Rypäleet: Zinfandel 100 %
Maa / alue: Intia / Nashik ja Dindori
Tuottaja: Sula Vineyards / Nashik Vintners

Kuva: Alko

Silmä: Erittäin syvä rubiininpunainen.

Nenä: Melko aromikasta vadelmaa, tummaa kirsikkaa ja mausteisuuden tuntua.

Suu: Täyteläinen, tuhdin hedelmäinen, keskitanniininen, melko matalahappoinen. Korkea alkoholi tuntuu, mutta ei häiritse. Tuhti ja lähes hillomaisen tumma hedelmä seuraa tuoksun aromeja ja jälkivaikutelma on kohtuullisen makoisa. Alkoholi lämmittää nielussa pitkään.

Käyttö: Reilun yrttiset lihapadat, tuhdit grilliruoat, kesäinen noutopöytä. Viilennä 14-16 asteeseen.

Tuomio: Zinfandel straight from California, eikun siis India. Ei mitenkään huono – mutta miksi tehdä tällaista tavaraa vientimarkkinoille, kun samaa kamaa saa riittämiin ”alkuperäisenäkin” versiona (tosin Zin tulee monien amerikkalaisten järkytykseksi alun perin Euroopasta)? Kiintoisa kysymys lieneekin: kun viinin kuriositeettiarvo romahtaa ensimmäisen pullon jälkeen, niin moniko jaksaa ostaa toisen? No miksipä ei, mutta intialaisuuden lisäarvo loppuu tässä joka tapauksessa etikettiin.

(maahantuojan näytepullo)